Kampin kaukoliikenteen matkustajaterminaalin toiminta- ja palvelumalli
Järvinen, Tapio (2024)
Järvinen, Tapio
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060219750

Tiivistelmä
Linja-autoala on ollut murroksessa vähintäänkin 2010-luvulta lähtien. Viimeisimpänä isona vaikuttajana on ollut COVID-19 pandemia, jonka vaikutukset alaan ovat olleet merkittäviä ja seuraukset näkyvät edelleen. Muuttuneesta toimintaympäristöstä huolimatta linja-auto on edelleen henkilöliikenteessä joustava liikennemuoto. Linja-autoliikenteen palvelut voidaan sopeuttaa nopeasti muuttuviin olosuhteisiin ja liikennetarpeisiin.
Kampin matkakeskus on keskeisessä asemassa osana pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmää ja se on valtakunnallisesti merkittävä henkilöliikenteen solmupiste Helsingin ydinkeskustassa. Matkahuolto on operoinut Kampin kaukoliikenneterminaalin toimintaa käyttöönotosta 2005 vuodesta lähtien.
COVID-19 pandemian seurauksena kaukoliikenneterminaalin vähentyneen käytön sekä kustannustason nousun vuoksi Kampin liikennöinnin ja linja-autopysäköinnin toiminta- ja hinnoittelumallia uudistettiin 1.5.2024 alkaen. Tapahtuneiden muutosten myötä on looginen ajankohta tarkastella koko kaukoliikenneterminaalin toimintaa ja kuvata terminaalin toiminta, sekä tarjottavat palvelut.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa Kampin kaukoliikenteen matkustajaterminaalin toiminta- ja palvelumalli Matkahuollon Matkapalvelut liiketoiminnan käyttöön. Tarkoitus oli kuvata terminaalin toiminnot ja palvelut, sekä tunnistaa ja ehdottaa julkiseen palvelukuvaukseen kuuluvia asioita, sillä tasolla, että varsinaista julkista materiaalia voidaan lähteä tuottamaan opinnäytetyössä esitetyn sisällön perusteella. Julkisesti saatavilla olevan materiaalin lisäksi aineistoa on kerätty haastatteluin. Lisäksi kohdetta on dokumentoitu paikan päällä suoritetuilla maastokäynneillä
Työn tuloksena on tuotettu kaukoliikenneterminaalin prosessikuvaus, sekä yhteenveto julkisen liikennöitsijäinformaation ja julkisen matkustajainformaation osalta. Julkista palvelukuvausta ehdotetaan laadittavaksi Matkahuollon verkkosivujen yhteyteen opinnäytetyöllä tuotetun sisällön perusteella.
Toteutetun tutkimustyön, sekä suoritettujen liikennöitsijähaastatteluiden perusteella julkisesti tarjottavan liikennöitsijä- ja matkustajainformaation ohella Kampin kaukoliikenneterminaalin toimintaa tulee kehittää asiakaslähtöisesti ja pitkäjänteisesti. Kehitystyössä on hyvä kuulla myös liikennöitsijöiden ja matkustajien näkemyksiä.