Työhyvinvoinnin tekijöistä mielenterveyspalveluissa
Peltomaa, Anne; Pesu, Enni (2024)
Peltomaa, Anne
Pesu, Enni
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060320099

Tiivistelmä
Opinnäytetyö on kuvaileva kirjallisuuskatsaus työhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä mielenterveyspalveluissa. Aihe nousi tekijöiden omakohtaisesta kiinnostuksesta ja suuntautumisesta aikuissosiaalityön pariin, jossa mielenterveys on yksi selvä osa-alue. Työssä jaksaminen vaikuttaa työntekijöiden työn laatuun, esimerkiksi potilaiden ja asiakkaiden kohtaamiseen ja työssä uupuminen voi johtaa työn lopettamiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli saada laajasti tietoa mielenterveyspalveluissa työskentelevien työhyvinvoinnin vaikutuksista työntekoon. Tutkimuskysymyksemme oli: Mitkä tekijät vaikuttavat työhyvinvointiin mielenterveyspalveluissa?
Tutkimus toteutettiin laadullisena, kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Opinnäytetyön tietoperustassa avataan mielenterveyttä, mielenterveystyötä, mielenterveyspalveluja ja työhyvinvointia. Aineistoon valikoitui viisi tutkimusta, jotka koostuivat pro gradu -tutkielmista ja opinnäytetöistä. Tutkimustulokset analysoitiin sisällönanalyysilla kolmeen teemaan: työn hallintaan vaikuttavat tekijät, työyhteisöön vaikuttavat tekijät ja johtamiseen liittyvät tekijät.
Tuloksissa työn hallinta osoittautui suurimmaksi työhyvinvoinnin tekijäksi. Epäselvyydet työssä, tunnekuorma, ristiriitatilanteet sekä ajan- ja tehtävienhallinnan haasteet vaikuttivat ammattilaisten arjen sujuvuuteen ja työssä jaksamiseen. Työyhteisön luottamuksellinen ilmapiiri ja sujuva, kannustava yhteistyö nähtiin työhyvinvointia lisäävänä tekijänä. Lisäksi työn mielekkyyden koettiin mahdollistavan työssä jaksamisen. Johdolta ammattilaiset kaipasivat oikeudenmukaisuutta, tukea ja osallisuuden mahdollistamista.
Työmme tukee aiempaa tietoa työhyvinvoinnista ja mielenterveystyöntekijöiden kokemuksia työstään. Alalla pätevät yleiset työhyvinvointiin liittyvät tekijät. Mielenterveysalalla erityistä huomiota tulisi tulosten mukaan kiinnittää työntekijän psyykkiseen jaksamiseen. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää mielenterveystyössä työhyvinvoinnin kehittämisessä kestävämpään suuntaan. Tutkimuksen pohjalta mielenterveystyössä esiintyviin työhyvinvoinnin tekijöihin voidaan kiinnittää parempaa huomiota, sekä muokata työoloja ja työmenetelmiä enemmän työntekijöiden hyvinvointia tukevaksi.