Äänenkäytön harjoittamisen vaikutus minäpystyvyyteen
Lahtinen, Hanna (2024)
Lahtinen, Hanna
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060320314

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tutki äänenkäytön harjoittamisen vaikutusta minäpystyvyyteen aikuisten musiikinopiskelussa ja pyrki selvittämään, voiko laulupedagogisin keinoin vaikuttaa minäpystyvyyden kehittymiseen. Tutkimus tehtiin vapaan sivistystyön oppilaitoksessa, lukuvuoden mittaisella musiikkilinjalla ja tutkimukseen osallistui sekä pääaineisia laulajia että sellaisia opiskelijoita, joille laulaminen ja ylipäätään äänenkäytölliset asiat olivat uutta.
Tutkimuksessa opiskelijat osallistuivat äänenkäytöllisille oppitunneille, joissa tehtiin pitkäjänteisesti harjoituksia eri äänenkäytöllisistä aihepiireistä lukuvuoden aikana. Yhdessä laulaminen, äänellinen improvisaatio, tunneilmaisu sekä fysiologia ja laulutekniset harjoitukset olivat pääpainona. Toiminnallisten harjoitusten jälkeen tutkittavat osallistuivat haastatteluun, jossa heitä pyydettiin reflektoimaan äänenkäytöllistä kehittymistään ja sen vaikutuksia. Haastattelukysymyksissä selvitettiin, millaisena opiskelijat ovat kokeneet äänenkäytön harjoittamisen ja erilaiset harjoitukset, sekä miten eri harjoitukset ovat vaikuttaneet opiskelijoiden minäpystyvyyteen.
Tulokset kertoivat, että laulupedagogisin keinoin voi kehittää minäpystyvyyttä. Monipuolinen äänenkäytön harjoittaminen avaa ovia itsetuntemukseen, luottamukseen omaa itseä kohtaan ja sitä kautta korkeampaan minäpystyvyyteen ja toimijuuteen. Erityisesti tutkimuksesta hyötyivät ne opiskelijat, jotka olivat vasta äänenkäytöllisen taipaleensa alussa sekä ne, joilla oli traumaattisia kokemuksia äänenkäytöstä.