Lasten etätoimintaterapia suomalaisessa kuntoutusjärjestelmässä : toimintaterapeuttien kokemuksia

Abstract

Koronapandemian myötä etäkuntoutukseen siirryttiin laajamittaisesti. Suomalainen kuntoutusjärjestelmä on muovautunut sote-uudistuksen myötä ja hyvinvointialueet muodostavat edelleen uusia käytänteitään. Yksi sote-uudistuksen tavoitteista on etäkuntoutuksen kehittäminen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää toimintaterapeuttien kokemuksia lasten etätoimintaterapian toteuttamisesta suomalaisessa kuntoutusjärjestelmässä. Tavoitteena opinnäytetyössä oli tutkia laadullisin menetelmin lasten etätoimintaterapiaan vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuskysymykseksi valikoitui: Millaisia kokemuksia toimintaterapeuteilla on lasten etätoimintaterapian toteuttamisesta suomalaisessa kuntoutusjärjestelmässä?

Aineistonkeruu toteutettiin haastattelemalla kahdeksaa toimintaterapeuttia, joilla oli kokemusta lasten etätoimintaterapian toteuttamisesta. Haastattelun muotona käytettiin puolistrukturoitua haastattelua, jotka toteutettiin yksilöhaastatteluina. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Analyysin pohjalta muodostui 38 alaluokkaa ja 8 yläluokkaa. Tulosten pohjalta kokemuksia etätoimintaterapiasta muodostui monesta eri näkökulmasta. Yläluokiksi muodostuivat suhtautuminen etätoimintaterapiaan, etätoimintaterapian toteutusmuodot ja toteutuksen määrä, etätoimintaterapian soveltuvuus, etätoimintaterapian mahdollistavat ja haastavat tekijät, lähihenkilön ja lähiverkoston merkitys, lapsiin liittyvät tekijät, ympäristöön liittyvät tekijät sekä etätoimintaterapiaan vaikuttavat tahot, määräykset ja ohjeistukset. Tärkeimpinä tuloksina saatiin, että suhtautuminen etätoimintaterapiaan oli enemmän negatiivista kuin positiivista. Tällä hetkellä ei nähty juurikaan tarvetta toteuttaa etätoimintaterapiaa. Sote-uudistuksella ja hyvinvointialueille siirtymisellä ei nähty olevan merkittävää vaikutusta lasten etätoimintaterapian toteuttamiseen.

Ensimmäisenä johtopäätöksenä nähtiin, että mikäli etätoimintaterapiaa toteutetaan jatkossa, toimintaterapeuttien negatiiviseen suhtautumiseen etätoimintaterapiasta tulisi pystyä vaikuttamaan. Toinen johtopäätös oli, että toimintaterapeuttien ja etätoimintaterapian kehittäjien välistä dialogia tulisi lisätä. Kolmas johtopäätös oli, että etätoimintaterapiaa on toteutettu samalla tavalla ennen hyvinvointialueille siirtymistä ja sen jälkeen.