Epäsuorien hankintojen kehittäminen
Partanen, Mari (2024)
Partanen, Mari
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024061122824

Tiivistelmä
Opinnäytetyö tehtiin Radiometer Turku Oy:lle. Työn tavoitteena oli jäsentää kohdeorganisaation epäsuorat hankinnat ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi ja tehdä niistä aiheutuvat kulut näkyviksi sekä kuvata hankintaprosessi. Lisäksi tavoitteena oli luoda hankintaohjeistukset ja KPI-mittaristo epäsuorille hankinnoille. Tavoitteena oli myös varmistaa isompien hankintojen kilpailutus ja helpottaa budjettivastuullisten työtä luomalla lisää läpinäkyvyyttä epäsuoriin hankintoihin. Työn tavoitteena oli myös tuottaa kehitysehdotuksia kohdeorganisaation jatkokehittämiseksi.
Tutkimus toteutettiin tapaustutkimusta, toimintatutkimusta ja konstruktiivisen tutkimuksen piirteitä yhdistellen. Tutkimuksessa tutkittiin yhtä tapausta ja sen ilmiöitä. Kehittämistä tehtiin osin toimintatutkimuksen mukaisesti syklisesti yhteiskehittämisellä. Tutkimuksen lopputulemana syntyi myös konstruktioita eli ohjeita ja mittareita. Teoreettinen viitekehys koostui hankinnoista, prosessijohtamisesta ja suorituskyvyn mittaamisesta. Tiedonkeruumenetelminä käytettiin dokumenttianalyysia, aivoriihtä sekä lomakehaastattelua.
Tutkimus tehtiin kolmessa osassa. Ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin hankintojen nykytilaa analysoimalla hankintadataa vuoden tarkastelujaksolta. Datan analysoinnissa käytettiin spend- ja ABC-analyyseja. Hankintadatan analysoinnin perusteella tehtiin kehittämisehdotuksia. Toisessa vaiheessa järjestettiin kaizen. Kaizenin aikana kuvattiin epäsuorien hankintojen prosessi, luotiin hankintaohjeistukset sekä hahmoteltiin KPI-mittarit. Kaizenin tuloksia tarkasteltiin kertaalleen kahden viikon tarkastelujakson jälkeen. Tutkimuksen viimeisessä vaiheessa budjettivastuullisille tehtiin lomakehaastattelu, jonka tulosten pohjalta laadittiin kehittämisehdotuksia.
Tutkimuksen tuloksena syntyi kuvaus epäsuorien hankintojen nykytilasta analysoidun datan muodossa. Lisäksi syntyi kohdeorganisaation epäsuorien hankintojen prosessikuvaus ja hankintaohjeistus, jotka koulutettiin henkilöstölle. Työn tuloksena syntyi myös hahmotelma KPI-mittareista. Tutkimuksen aikana tunnistettiin säästöpotentiaalia. Hankintaohjeistuksella ohjattiin käyttäjät noudattamaan haluttua suuntaa hankintojen tekemisessä. Tutkimuksen lopputulemana syntyi 18 kehitysehdotusta, jotka ryhmiteltiin vastaamaan työn tavoitteisiin. Tutkimus tarjoaa Radiometer Turku Oy:lle alkusysäyksen kohti systemaattisempaa hankintaprosessia ja siten hallitumpaa lähestymistapaa epäsuorien hankintojen hallintaan.