Lasten liikuntatottumusten kartoittaminen : kyselylomake työkaluna 6-vuotiaan lapsen terveystarkastuksessa
Mäkelä-Palmroos, Katja (2024)
Mäkelä-Palmroos, Katja
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024070123922

Tiivistelmä
Digitalisaation myötä lasten ja nuorten liikkumattomuus on lisääntynyt. Päivittäinen liikunta olisi lapselle kuitenkin tärkeää riittävän unen ja terveellisen ravinnon ohella. Suomessa lastenneuvolat vastaavat alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Liikkumisen kartoittamiseksi THL ohjeistaa hyödyntämään NEUKO-tietokannan materiaaleja ja Suomen Sydänliiton Neuvokas perhe -materiaaleja.
Opinnäytetyönä kehitetyn kyselyn avulla haluttiin kehittää lastenneuvolatyötä tarjoamalla yhtenäinen puheeksi oton väline 6-vuotiaan lapsen terveystarkastuksen yhteyteen, jotta liikuntatottumusten kartoittaminen toteutuisi systemaattisesti ja yhdenmukaisesti. Kyselyn kehittämisen pohjana toimi Piilo-tutkimus- ja kehittämishankkeen aikana käytettyjen kyselyiden kysymykset lasten huoltajille ja varhaiskasvatusyksiköille. Kehittämisen tukena hyödynnettiin myös laajaa kansainvälistä kirjallisuuskatsausta.
Pilotointi toteutui Varsinais-Suomen hyvinvointialueella sijaitsevassa lastenneuvolassa. Tutkimusjoukko koostui kyselyyn vastanneista lasten vanhemmista (N=3) ja neuvolan työntekijöistä (N=2). Haastattelemalla kerätyn aineiston mukaan pilotointiin osallistuvien kokemukset mittarista poikkesivat vahvasti toisistaan. Tulosten pohjalta kyselyn jatkokehittäminen on relevanttia.