Kierrätyskelpoiset jätteet kuntien palvelukiinteistöillä
Vienonen, Emilia (2024)
Vienonen, Emilia
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024082924541

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä selvitettiin syitä kuntien palvelukiinteistöissä tapahtuvalle syntypaikkalajittelun toimivuudella, sekä etsittiin keinoja tämän tehostamiseksi. Opinnäytetyössä syvennettiin vuonna 2023 tehdyn opinnäytetyöpohjaisen raportin tuloksia kuntien palvelukiinteistöjen sekajätekoostumustutkimuksesta.
Lomakepohjainen kyselytutkimus valittiin opinnäytetyön tutkimusmenetelmäksi. Kysely lähetettiin sekajätekoostumustutkimuksessa mukana olleille, Lounais-Suomessa sijaitseville viiden eri kunnan päiväkodeille, toimistotiloille ja kouluille. Toimeksianto opinnäytetyölle saatiin Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:lta.
Kyselyn perusteella toistuviksi teemoiksi saatiin lajitteluastioiden sijoitteluun ja tilavuuteen liittyvät haasteet, lajitteluosaamisen kehittäminen sekä kiire palvelukiinteistön muussa toiminnassa, jolloin lajitteluohjeiden oikeaoppisesta noudattamisesta jouduttiin toisinaan joustamaan. Näin ollen eri toimintojen syntypaikkalajittelussa havaittiin olevan vielä kehitettävää, etenkin näillä osa-alueilla. Rajallisella kyselytutkimuksesta saadulla materiaalilla saattaa olla vaikutusta opinnäytetyössä analysoituihin tuloksiin.