"Nyt menee punaiselle" : Toiminnallisten menetelmien hyödyntäminen tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun tukena varhaiskasvatuksessa
Koivula, Anu (2024)
Koivula, Anu
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024091125051

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää toiminnallisten menetelmien hyödyntämistä tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukena varhaiskasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena toimintatutkimuksena varhaiskasvatusryhmässä toteutettavana tunnekerhona. Tunnekerho kokoontui kuusi kertaa ja menetelminä käytettiin draamaa, leikkiä, piirtämistä ja maalaamista.
Toisena tavoitteena oli selvittää pienen pirkanmaalaisen kunnan 5–6-vuotiaiden varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajien näkemyksiä lastensa tunne- ja vuorovaikutustaidoista sekä heidän kokemuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelusta varhaiskasvatuksessa. Huoltajien näkökulman esille saamisessa tutkimuksessa toteutettiin verkkokysely. Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena.
Tutkimuksessa ilmeni, että toiminnallisten menetelmien hyödyntäminen tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukena näyttäisi tukevan lasten osallistumista ja vuorovaikutusta. Huoltajakyselyssä ilmeni, että tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua varhaiskasvatuksessa pidettiin tärkeänä. Erityisesti tutussa lapsiryhmässä taitojen harjoittelun mahdollisuutta korostettiin. Tutkimus toi ilmi myös, että varhaiskasvatuksessa on nostettu huoltajien kanssa esille lasten puutteellisia tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi kyselytutkimuksessa ilmeni, että tunne- ja vuorovaikutustaitoihin liittyviin asioihin perheet ovat hakeneet varhaiskasvatuksen ulkopuolista tukea.