Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Kirjaudu
Hakuohjeet
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite

Hyvä asianajajatapa ja konkurssipesän rahavarojen hoito

Hurme, Roosa (2024)

 
Avaa tiedosto
Hurme_Roosa.pdf (1.672Mt)
Lataukset: 


Hurme, Roosa
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024111227928
Tiivistelmä
Konkurssipesän pesänhoitajan tehtävä on ammatillistunut ja keskittynyt yhä enemmän asianajajille samaan aikaan, kun konkurssien määrä ja niissä tarvittavan erityisosaamisen merkitys on kasvanut. Hyvä asianajajatapa edustaa asianajajien ammattikunnan omaa ammattietiikkaa, jonka periaatteet varmistavat oikeusjärjestelmän toimivuutta ja luotettavuutta. Sen periaatteet ohjaavat asianajajien toimintaa ja asettavat perusarvoja ja yleisiä velvollisuuksia asianajajan työhön.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää mitä hyvä asianajajatapa tarkoittaa ja millaisia vaatimuksia se asettaa konkurssipesän pesänhoitajalle ja konkurssipesän rahavarojen hoidolle. Opinnäytetyö toteutettiin lainopillisella tutkimusmenetelmällä, jonka kirjallisia oikeuslähteitä tuettiin teemahaastattelussa esiin nousseilla esimerkeillä ja näkökulmilla. Työn tavoitteena oli toteuttaa selkeä raportti, jossa käsiteltiin kattavasti aiheen kannalta oleellinen teoriatieto sekä sovellettiin sitä aiheen rajauksen mukaisesti.

Hyvä asianajajatapa pyrkii ohjaamaan pesänhoitajien tehtäviä samalla täydentäen konkurssilain säädöksiä. Perusarvojensa kautta hyvä asianajajatapa asettaa vaatimuksia pesänhoitajan lojaalisuudelle, riippumattomuudelle ja esteettömyydelle sekä luottamuksellisuudelle ja kunniallisuudelle. Konkurssipesän rahavarojen hoidossa pesänhoitajan tulee ottaa asianajajan perusarvojen lisäksi huomioon myös muun muassa huolellisuuden ja tehokkuuden periaatteet sekä asiakasvarojen hoitoa koskevat ohjeistukset.

Hyvä asianajajatapa määrittelee pesänhoitajan toimintaa konkurssipesän rahavarojen hoidossa selkeästi ja luo toiminnalle perusarvoihin perustuvan viitekehyksen. Pesänhoitajan tehtävä vaatii lojaalisuutta ja riippumattomuutta sekä erityistä tarkkuutta ja ammattitaitoa, sillä rahavarojen hoidossa huolellisuus ja läpinäkyvyys ovat keskeisiä tekijöitä konkurssin osapuolten luottamuksen säilyttämiseksi ja oikeusturvan toteutumiseksi.
 
Kokoelmat
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste
 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisuajatKoulutusalatAsiasanatUusimmatKokoelmat

Henkilökunnalle

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste