Lapsen kiintymyssuhdehäiriön tunnistaminen ja hoito

Abstract

Kiintymyssuhdehäiriö kuvaa oirekokonaisuutta, joka ilmenee sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeuksina. Kiintymyssuhdehäiriö muodostuu varhaislapsuudessa koetusta emotionaalisesta traumasta, kuten hoivan merkittävästä laiminlyönnistä, hyväksikäytetyksi tulemisesta tai hoitajan jatkuvasta vaihtumisesta. Varhaisessa iässä tapahtunut traumatisoituminen aiheuttaa vaurioita aivojen kehitykselle ja vaikuttaa henkilön tapaan käsitellä tapahtumia tai ilmaista niihin liittyviä tunteita.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kuinka tunnistaa ja hoitaa kiintymyssuhdehäiriöitä. Tavoitteena oli luoda tutkitun tiedon pohjalta tiivis koonti aiheesta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään lapsia ja heidän perheitään. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineistoon kuului yhteensä seitsemän tutkimus artikkelia. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla.

Opinnäytetyön tulokset täydensivät sekä vahvistivat teoriaosuutta. Lapsen kiintymyssuhdehäiriö tunnistetaan oireiden ja tiedossa olevan taustan perusteella. Tarvittava tieto saadaan lasta ja hänen huoltajiaan haastattelemalla. Kiintymyssuhdehäiriön tunnistamista varten on kehitetty useita menetelmiä. Tunnistaminen edellyttää sen, että lapsen kiintymyssuhdemalli on huomioitu. Kiintymyssuhdehäiriön hoidossa keskitytään oireiden lievittämiseen ja traumaattisten tapahtumien käsittelemiseen. Erilaisia hoitomuotoja on useita, ne voivat olla suunnattu lapselle, vanhemmalle tai heidän välisensä suhteen hoitamiseen.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että riskitekijöillä ja niiden havaitsemisella on suuri merkitys. Jos riskitekijöitä on useita, lapsi voi hyötyä ennaltaehkäisevästä hoidosta ja keskustelusta, ennen varsinaisen kiintymyssuhdehäiriön syntyä. Vanhempien kommunikoinnilla ja vuorovaikutuksella on merkittävä vaikutus kiintymyssuhdehäiriön syntymiseen.