Johdon työkalut merkitykselliseen työhön
Kupila, Noora (2024)
Kupila, Noora
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten työntekijät kokevat merkityksellisyyden työssään ja kuinka sitä voisi kehittää. Tutkimuksessa haluttiin selvittää lisäksi työntekijöiden kokemuksia työhyvinvoinnista, palautteesta ja työmotivaatiosta. Tutkimustuloksia hyödynnettiin yrityksen johdolle kehittämään keinoja, joilla työntekijät kokisivat työnsä merkityksellisemmäksi. Työn toimeksiantajana toimi yritys X.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena ja tiedonkeruumenetelmänä käytettiin Webropolin
kautta tehtävää sähköpostikyselyä. Tutkimusaineisto kerättiin lähettämällä sähköpostikysely yrityksen henkilökunnalle. Tutkimukseen saivat osallistua niin työntekijät kuin esihenkilöt. Aineisto analysoitiin kysymys kerrallaan, ja vastauksista pyrittiin löytämään yhteneväisyyksiä ja mahdollisia kehittämiskeinoja merkityksellisyyden lisäämiseen. Tutkimustuloksista pyrittiin saamaan kytköksiä myös opinnäytetyössä käytettävään teoriaperustaan.
Tutkimustuloksissa nousi esiin palautteen antamisen tärkeys, joka vaikuttaa työn merkityksellisyyteen. Palautteen koettiin olevan välittämistä ja rakentavan palautteen kehittävän vastaanottajaa. Palautetta toivottiin saatavan niin esihenkilöiltä kuin työkaverilta. Luottamus alaisiin nostaa motivaatiota ja merkityksellisyyttä. Esihenkilön toivottiin näyttävän hyvää esimerkkiä, että hän osaa myös itse tehdä suorittavaa työtä.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että itse merkityksellisyyttä työhön tuo työntekijän arvostus ja työntekijän motivaatiota voidaan tukea palautteen antamisella ja selkeillä tavoitteilla. Johtopäätöksenä voitiin todeta, että palautteen antaminen, motivaatio ja työhyvinvointi kulkevat käsi kädessä tuoden merkityksellisyyttä työhön. Opinnäytetyön teoriassa käsitellään näitä myös johtamisen näkökulmasta ja tutkimustulokset näyttävät, että esihenkilöiden toiminnalla on merkitystä merkityksellisyyden kokemiseen.