Johtamisen kehittäminen matkailu- ja ravitsemisalalla
Kukkonen, Marika (2024)
Kukkonen, Marika
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024121134671

Tiivistelmä
Matkailu- ja ravitsemisalan kehitys Suomessa on päässyt kunnolla kehittymään vasta toisen maailmansodan jälkeisellä ajanjaksolla 1950- ja 1960-luvuilta eteenpäin. Toimialan johtamiskulttuuri on kokenut haasteita talouskriisien ja globaalien ongelmien, kuten työvoimapulan ja palkkakehityksen, seurauksena. Alalla on perinteisesti suuri merkitys niin osa-aikaisena työllistäjänä kuin keikkatyön tarjoajana, mutta samalla se on kohdannut ongelmia yhdenmukaisen ja oikeudenmukaisen johtamisen toteutumisessa. Sukupolvien erilaiset työkulttuurit ovat lisänneet haasteita työnteon mallien muuttuessa. Työtehtävissä onnistuminen edellyttää vuorotyöalalla erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja paineensietokykyä, joita tukemaan tarvitaan osaavia esihenkilöitä.
Vaikka johtamiskulttuurin kehittämiseen on panostettu, se ei ole vielä 2020-luvullakaan onnistunut vakuuttamaan kaikkia osapuolia yhdenvertaisesta ja vuorovaikutteisesta tavasta johtaa. Tämän opinnäytetyön laatijan omat kokemukset johtamisen puutteista 1980-luvun lopulta lähtien kertovat siitä, että samat ongelmat ovat edelleen ajankohtaisia.
Opinnäytetyön tarkoituksena on löytää kehittämiskeinoja ja ideoita muuttaa ja vaikuttaa johtamiseen ja sen kehittämiseen esihenkilötyössä ja johtajuudessa toimiville. Opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella uudella tavalla johtamiskulttuuria matkailu- ja ravitsemisalalla tulevaisuudessa Suomessa. Avaamalla toimialan työllisyystilannetta ja monimuotoisia työsuhteita konkretisoituu ymmärrys myös työelämän muutoksiin yleiselläkin tasolla. Opinnäytetyössä tarkastellaan toimialan tilannetta kirjallisuuskatsauksen keinoin tehtyjen tutkimusten, kirjallisuuden ja artikkelien avulla, peilaten myös historiaan. Lisäksi aineistona on käytetty kirjallisen materiaalin lisäksi kahden ravintolapalveluja tarjoavan yrityksen esihenkilötehtävissä toimivan asiantuntijan haastatteluja sekä haastateltu yhtä opiskelijaa, joka opiskelee Ravintola- ja catering-alan perustutkintoa.
Johtajuuden ja esihenkilötyön ytimessä on palvelualoilla aina ihminen ja vuorovaikutus monilla tasoilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijäkokemus ja osallistava johtaminen ovat tärkeitä johtamisen kehittämiskeinoja.