Liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii) kalojen ravinnossa ja sen levinneisyys Saaristomerellä

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Suomeen saapuneen vieraslajin liejutaskuravun (Rhithropanopeus harrisii) merkitystä eri kalalajien ravintokohteena ja tarkentaa sen levinneisyyskuvaa Saaristomeren alueella. Lisäksi tutkimuksessa testattiin erilaisia mertapyydyksiä liejutaskuravun seurantatutkimuksia varten. Aineisto kerättiin syksyllä 2013 Saaristomerellä. Kalojen ravintoaineisto pyydettiin verkkokoekalastamalla ja merta-aineisto kerättiin erilaisilla mertapyydyksillä koekalastusalueiden lähettyviltä.

Saaliiksi saatujen liejutaskurapujen ominaisuuksia on tarkasteltu ravun koon (selkäkilven leveyden), sukupuolen ja alueiden välillä. Tutkimuksessa saatuja tuloksia on myös vertailtu aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin Saaristomeren liejutaskurapupopulaatioiden eroavaisuuksien löytämiseksi. Syötyjen rapujen ominaisuuksia (sukupuoli, koko) ja merkitystä eri kalalajien ravintokohteina on tarkasteltu tarkemmin kuhan (Sander lucioperca), ahvenen (Perca fluviatilis) ja härkäsimpun (Myoxocephalus quadricornis) kohdalla. Lisäksi on tarkasteltu liejutaskurapua syöneiden kalalajien ominaisuuksia ja näiden ominaisuuksien korrelaatiota syötyjen rapujen määriin.

Mertatutkimuksessa liejutaskurapuja saatiin yhteensä 552 yksilöä. Näistä 293 oli koiraita, 156 naaraita ja 103 poikasia. Liejutaskurapujen alueellista jakautumista ja tiheyttä tarkasteltiin laskemalla suhteellinen tiheys mertasaaliissa. Koekalastuksien kala-aineistosta käsiteltiin 1200 mahanäytettä. Näytteistä 102:sta (8,5 %) löydettiin liejutaskurapuyksilöitä tai liejutaskuravuksi tunnistettuja kappaleita. Liejutaskurapujen määrä sitä syöneillä kaloilla oli keskimäärin 2,43 kpl. Runsaimmin liejutaskurapua oli syönyt härkäsimppu, joista rapua oli syönyt 41 yksilöä (38,3 %), ahvenista 41 (7,6 %) ja särjistä 15 (7,2 %). Kalojen koko (pituus, paino) ei vaikuttanut syötyjen rapujen määrään.

Liejutaskurapujen suhteellinen runsaus näyttäisi lisääntyvän alkuperäistä havaintopaikkaa Naantalia lähestyttäessä, kuitenkin tiheimmin liejutaskurapua mertasaaliissa esiintyi Kaitvedellä. Kaitveden korostumiseen voi vaikuttaa aikaisempi tutkimusajankohta, joka voi olla suotuisampi liejutaskuravun esiintymiselle. Liejutaskurapu näyttäisi olevan merkittävä ravintokohde härkäsimpuille. Lisäksi liejutaskuravun runsaus ja laajeneva levinneisyysalue Saaristomerellä voi tarkoittaa sen merkittävyyden lisääntyvän kalojen ravintokohteena. Saatu tieto voi auttaa tulevaisuudessa tehtävässä seurantatyön suunnittelussa ja tutkimuksissa.

The purpose of this thesis is to find out how significant the invasive species estuarine crab (Rhithropanopeus harrisii) is as a source of food for different species of fish and to specify its distribution in the Archipelago Sea. In this research different kinds of crab traps were tested for monitoring research. The research material was collected in autumn 2013 from the Archipelago Sea. The fish used in analyses were captured by using nets. The crabs were caught from proximity of the fish nets by using different types of crab traps.

The biological properties (gender, carapace width) of the crabs caught are examined and compared between different research areas. The results of this study are also compared to previous studies of the estuarine mud crab to find if the crab population in the Archipelago Sea has different properties. The properties of crabs eaten by fish are more closely inspected in case of zander (Sander lucioperca), perch (Perca fluviatilis) and fournhorn sculptin (Myaxocephalus quadricornis). In addition, the size (length, weight) of individuals which predate the estuarine crab are examined. Also the correlations of these properties to the amount of crabs eaten are discussed.

In the trap research 552 estuarine crabs were caught. Of these 293 were male, 156 female and 103 juvenile. The distribution of estuarine crab and its density was examined by counting a relative density from crabs caught in the trap research. The stomachs of 1200 fish were analyzed. Of the analyzed samples 102 (8,5 %) contained estuarine crab individuals or their remains. On the average, a fish individual ate 2,43 crabs. The most substantial predator was the fournhorn sculptin of which 41 individuals (38,3 %) ate estuarine crab. The corresponding figure for perch was 41 (7,6 %) and common roach 15 (7,2 %). The size of a fish (height, weight) did not affect the amount of eaten crabs.

The relative density of the estuarine crab seems to increase when approaching Naantali, the original discovery place of the crab in the Archipelago Sea, though the Kaitvesi population was the densest. This discovery could be due to the earlier catching period which could be more favorable to crab presence. Overall the estuarine crab seems to be an important source of food for the fourhorn sculptin. In addition, the confirmed abundance and distribution of the estuarine crab in the Archipelago Sea could lead into it becoming an even more important source of food for fish. The results of this study may be useful in the planning of future monitoring and research on the estuarine crab.