Aikuisjohtoinen itsenäistyminen lastensuojelun asumisyksikössä

Abstract

Aikuisjohtoinen itsenäistyminen lastensuojelun asumisyksikössä -opinnäytetyön tilaajana toimi lastensuojelun erityistason sijaishuollon asumisyksikkö X, joka tarjoaa yksilöllisesti kodinomaista kuntoutusta 12–17-vuotiaille lapsille. Yksikkö X sijaitsee Etelä-Suomessa ja se on erikoistunut psyykkisesti oireileviin sekä neurokirjon lapsiin. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää tilaajataholle kvalitatiivisen tutkimuksen avulla, kuinka yksikön ohjaajat voivat parantaa lapsen omia valmiuksia itsenäistymiseen. Itsenäistyvän lapsen määritelmä rajattiin 17-vuotiaisiin lapsiin, jotka muuttavat yksiköstä pois täyttäessään 18 vuotta. Tietoperustana käytettiin toimialan kirjallisuutta sekä muuta aihetta käsittelevää materiaalia.

Tutkimusmateriaalia kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, jossa esitettiin kolme keskeistä kysymystä kahdelle haastateltavalle. Toinen haastateltavista työskenteli alaikäisten kanssa asumisyksikössä ja toinen tämän lisäksi täysi-ikäisten kanssa jälkihuollossa. Tämän avulla saatiin tietoa itsenäistymisen tukemisesta sekä asumisyksikön että jälkihuollon näkökulmasta. Tilaajan toiveesta asumisyksikkö ja haastateltavat on anonyymisoitu opinnäytetyössä tunnistettavuuden vuoksi. Litteroitujen haastattelujen laadullisen sisältöanalysoinnin jälkeen yksikkö X:lle valmistettiin johtopäätösten lopputuloksista käyttöön huoneentaulu.

Huoneentaulusta korostuu, yksilöllisen ohjauksen merkitys itsenäistymisessä. Omaohjaaja vastaa asumisyksikön lapsen itsenäistymisestä. Ohjauksessa tulee huomioida lapsen tuen tarve sekä haasteet. Omaohjaajan rooli lapsen tukemisessa ja auttamisessa on tärkeässä osassa. Jälkihuollon kanssa työskentely voidaan aloittaa, jos lapsi itse niin toivoo. Tulevalle nuorelle aikuiselle pitää rakentaa hänen tarpeitaan vastaava tukiverkosto, unohtamatta lähiverkoston kanssa tehtävää kasvatuskumppanuutta. Lapsi voi itsenäistyä omaan kotiin, tuettuun asumismuotoon tai esimerkiksi lähiverkoston luokse asumaan. Itsenäistymistaitoja lapsi harjoittelee päivittäin omassa arjessa.

Opinnäytetyön johtopäätöksiä ja tuotosta voitaisiin kehittää eteenpäin myöhemmin esimerkiksi selvittämällä lasten näkökulmasta samoja teemoja. Yksikkö X:n itsenäistymisen kehittämistä voitaisiin tehostaa tekemällä itsenäistymisharjoitteita saavutettavaan muotoon kuten itsenäistymiskansioon, josta ohjaaja voisi valita sopivia harjoitteita lapselle.

This thesis, named Adult-led transition to independence in a child welfare residential unit, was commisioned by a specialized child welfare residential care unit, referred to as Residential Unit X, which provides individually tailored, home-like rehabilitation for children aged 12–17. Residential Unit X is situated in southern Finland and specializes in working with children experiencing psychological challenges as well as those on the neurodiversity spectrum.

The goal of this thesis was to explore, through qualitative research, how the unit’s staff can enhance children’s readiness for independence. The definition of an independent child was limited to 17-year-olds who move out of the unit upon turning 18. The theoretical framework was based on literature from the field and other relevant materials.

The research material was collected through a semi-structured thematic interview, which included three key questions posed to two interviewees. One interviewee worked with minors in the residential unit, while the other worked with both minors and adults in aftercare services. This approach provided insights into supporting independence from both the residential care and aftercare perspectives. The names of the residential unit and the interviewees were anonymized in the thesis, as requested by the client. After conducting a qualitative content analysis of the transcribed interviews, a visual poster was created for Residential Unit X based on the conclusions drawn.

The visual poster emphasizes the significance of individualized guidance in fostering independence. The child's designated mentor is responsible for supporting their transition to independence. The guidance process must consider the child's specific needs and challenges. The mentor plays a crucial role in providing support and assistance to the child. Collaboration with aftercare services can begin if the child wishes for it. A support network should be established and tailored to the young adult’s needs, whilst also maintaining close cooperation with their personal relations. Upon leaving the unit, the child may move into their own home, a supported housing unit, or for example, go live with relatives. Independence skills are practiced as part of the child’s everyday life.

The conclusions and outcomes of this thesis could be further developed in future research by examining the same themes from the children’s perspective. The process of fostering independence at Residential Unit X could also be enhanced by creating accessible independence training materials, such as an independence workbook, from which mentors could select suitable exercises for children.