”Se ei saisi olla semmoinen pappilan hätävara” : lastensuojelujärjestöjen kiinnittyminen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen perhekeskusrakenteisiin
Lukkari, Maiju (2025)
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504156558
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504156558
Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöjen integroimista osaksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen perhekeskustoimintaa. Tutkimuksen aineistona käytettiin perhekeskustoiminnasta vastaavien johtavien viranhaltijoiden haastatteluja, jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.
Tulokset osoittavat, että järjestöjen osaamisen hyödyntämisessä on edistytty hyvinvointialueen toiminnan aikana. Perhekeskusverkostot, järjestöjen kokoama palvelupaketti ja järjestöesittelyt ovat edistäneet yhteistyötä. Suhdetyön merkitys korostuu yhteistyön onnistumisessa, mutta samalla yhteistyön henkilöityminen muodostaa riskin toiminnan jatkuvuudelle. Järjestöjen näkyvyys dokumentaatiossa on vielä vähäistä, vaikka asiakasohjaus on kehittynyt myönteisesti. Haasteina näyttäytyvät resurssipula, organisaatiomuutokset ja asenteet. Esihenkilöiden rooli yhteensovittavina johtajina on keskeinen.
Johtopäätöksenä todetaan, että järjestöyhteistyö on edennyt vaiheittain tietoisuuden lisäämisestä kohti rakenteiden luomista. Sen jatkuvuus edellyttää yhteistyörakenteiden vakiinnuttamista, johdon tukea ja verkostojohtamisen periaatteiden soveltamista.
Tulokset osoittavat, että järjestöjen osaamisen hyödyntämisessä on edistytty hyvinvointialueen toiminnan aikana. Perhekeskusverkostot, järjestöjen kokoama palvelupaketti ja järjestöesittelyt ovat edistäneet yhteistyötä. Suhdetyön merkitys korostuu yhteistyön onnistumisessa, mutta samalla yhteistyön henkilöityminen muodostaa riskin toiminnan jatkuvuudelle. Järjestöjen näkyvyys dokumentaatiossa on vielä vähäistä, vaikka asiakasohjaus on kehittynyt myönteisesti. Haasteina näyttäytyvät resurssipula, organisaatiomuutokset ja asenteet. Esihenkilöiden rooli yhteensovittavina johtajina on keskeinen.
Johtopäätöksenä todetaan, että järjestöyhteistyö on edennyt vaiheittain tietoisuuden lisäämisestä kohti rakenteiden luomista. Sen jatkuvuus edellyttää yhteistyörakenteiden vakiinnuttamista, johdon tukea ja verkostojohtamisen periaatteiden soveltamista.