Momssit yhteisönä : yhteisöllisyyden ilmeneminen ja sen merkitys Momssien vapaaehtoisyhteisössä
Kujala, Nella (2025)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504186956

Tiivistelmä
Yhteisöt ovat tärkeä osa yhteiskuntaa ja yksilöiden elämää. Yhteisöillä on ollut jo pitkään muuttuva rooli nykyaikaisessa yhteiskuntarakenteessa, ja ne ovat monimuotoistuneet. Niistä toivotaan löytyvän yhä enemmän ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa uusia näkökulmia yhteisöllisyydestä ja sen merkityksestä yksilöille sekä valtasuhteista erityisesti suhteessa yhteisöllisyyteen. Tutkimus kohdentui Moms for Kids -yhdistykseen, joka muodostaa laajan vapaaehtoisten työntekijöiden yhteisön. Tutkimus oli ensimmäinen Moms for Kids -yhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettu opinnäytetyö. Sen tarkoituksena oli selvittää Moms for Kids -yhdistyksen Vaatepankeilla työskentelevien vapaaehtoisten näkemyksiä yhteisöllisyydestä. Tutkimusaineisto kerättiin kahdella fokusryhmähaastattelulla, joihin osallistui yhteensä kahdeksan henkeä. Lisäksi tutkimus ulotettiin yhdistyksen kahteen johtotason jäseneen teemahaastattelun avulla.
Laadullinen haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisesti ja teemoiteltiin pää- ja alateemoihin. Pääteemat valittiin tutkimuskysymysten perusteella ja alateemat jaoteltiin aineistosta nouseviin ryhmiin. Pääteemoiksi nousivat yhteisöllisyys ja sen ilmeneminen, valtasuhteet ja niiden ilmeneminen sekä yhteisöllisyyden koetut merkitykset.
Tutkimusaineiston perusteella selvisi, että yhteisöllisyys ilmenee Moms for Kidsin Vaatepankki-tiimeissä monin tavoin. Keskeistä on yhteenkuuluvuus ja yhdessä tekemisen ilmapiiri, jossa jokaista arvostetaan. Valtasuhteet ilmenevät erityisesti erilaisina rooleina, rakenteina ja viestintänä, eikä niitä haluta korostaa yhteisössä. Ne ovat sen sijaan keino yhteistyön ja yhteishengen vahvistamiseksi ja työskentelyn organisoimiseksi. Yhteisössä on runsaasti läheisiä ihmissuhteita, joissa korostuu vertaisuus ja vastavuoroisuus. Näitä ominaisuuksia yhteisö haluaa kohdistaa myös asiakkaisiin hierarkkisen aseman sijaan. Yksilöille yhteisöllisyys on voimavara, joka tukee heidän osallisuuttaan ja ihmisenä kasvamistaan sekä tarjoaa kokemuksen merkityksellisyydestä.