Kaksi rajakohtaa Magnus Lindbergin kamariorkesteriteoksessa Corrente (1992)

Abstract

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan Magnus Lindbergin kamariorkesteriteosta Corrente (1992) analysoimalla sen kahta musiikillista rajakohtaa sekä niitä edeltäviä segmenttejä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkä luonteisia nämä rajakohdat ovat ja miten säveltasollinen materiaali vaikuttaa niiden rakentumiseen. Analyysin metodologisena perustana toimii Dora Hannisen segmentaatioteoria, jota täydennetään joukkoluokkateorian ja yläsävelsarjan käsitteistöllä.

Työn otos, tahdit 119–152, muodostavat teoksen kontekstissa poikkeuksellisen jakson, jossa harmoninen rakenne korostuu rytmisen tekstuurin sijaan. Ensimmäinen rajakohta (tahdit 134–135) määritellään tekstuurillisena, ja toinen (tahdit 148–149) rakenteellisena. Molempien rajojen kohdalla tarkastellaan useiden musiikillisten parametrien muutoksia, kuten soitinnusta, rekisteriä ja rytmistä tiheyttä. Segmenttien välisten erojen tarkastelu perustuu erityisesti soinnillisiin kriteereihin ja harmoniseen kategoria-analyysiin.

Tutkimus tuo esiin, kuinka harmoninen rakenne, yläsävelsarjallisuus ja heksakordikategoriat vaikuttavat musiikillisen muodon jäsentymiseen Lindbergin post-tonaalisessa estetiikassa. Rajakohdat ilmenevät paitsi musiikillisina katkoina myös laajempaa rakennetta jäsentävinä elementteinä. Työ tarjoaa esimerkin siitä, kuinka nykymusiikkia voidaan analysoida systemaattisesti teoskohtaisesti räätälöidyillä keinoilla.

This thesis examines two musical boundary points in Magnus Lindberg’s chamber orchestra work Corrente (1992) and the segments preceding them. The aim is to determine the nature of these boundaries and how the pitch material contributes to their construction. The analytical foundation of the study is based on Dora Hanninen’s segmentation theory, supplemented by set theory and concepts related to the overtone series.

The selected excerpt, bars 119–152, represents an exceptional passage in the context of the composition, where harmonic structure dominates over rhythmic texture. The first boundary (bars 134–135) is defined as textural, while the second (bars 148–149) is structural. Changes in several musical parameters—such as instrumentation, register, and rhythmic density—are examined at both boundaries. Differences between the segments are analysed primarily through sonic criteria and harmonic categorization.

The study highlights how harmonic structure, overtone-based harmony, and hexachordal categories shape musical form within Lindberg’s post-tonal aesthetic. The boundary points function not only as musical transitions but also as structural markers within the broader architecture. This work provides an example of how contemporary music can be systematically analysed using flexible, composition-specific tools.