Enintään 3000 jäsenen evankelis-luterilaiset seurakunnat talouden näkökulmasta

Abstract

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin enintään 3000 jäsenen seurakuntien talouden tilaa, sitä mistä he saavat tulonsa, mitä lakeja ja asetuksia toiminnalle erityisesti talouden puolella on ja miten henkilöstön määrä suhtautuu seurakunnan menoihin ja kokoon sekä miten talouden tiukkuudesta syntyneitä ongelmia on ratkaistu. Opinnäytetyön aihe syntyi oman mielenkiinnon kohteesta saada selville miten oman työpaikkani kokoisissa ja myös pienemmissä seurakunnissa taloutta hoidetaan.

Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselyllä tutkimuksen kohteena oleviin seurakuntiin sekä tutkimalla tilastotietoja kirkon tilastoista. Menetelmänä käytettiin määrällisen tutkimuksen menetelmistä kuvailevaa ja selittävää tutkimusta. Kyselyllä saatuja tuloksia verrattiin kyselyjoukon keskuudesta saatuihin sekä koko kirkon lukuihin.

Kyselyn tulokset kertoivat sen, että henkilöstö on se, josta vähennetään, silloin kun tulot vähenevät. Henkilöstön vähentäminen johtaa siihen, että toimintaa joudutaan supistamaan ja keksimään uusia toiminnan toteuttamisen tapoja. Yhteistyö ja työalojen ylitys olivat yleisimmät keinot. Seurakuntien jäsenmäärän pienentyessä kirkollisverotulojen osuus pienenee. Vaikka viime vuosina ovat verotulot nousseet yleisen tulotason nousun myötä, ovat myös kaikki kulut, eli palvelujen ja tarvikkeiden hinnat nousseet samaa tahtia. Todellisuudessa kirkollisverotulojen todellinen arvo on pienempi kuin aikaisemmin ja näin ollen sillä pystytään entistä vähemmän ylläpitämään henkilöstöä. Kyselyssä henkilöstön keskiarvoksi muodostui 6,7.

Kirkollisverotuloja tulee käyttää seurakunnan perustehtäviin, joita ovat jumalanpalvelusten pitäminen, sakramenttien toimittaminen sekä muut kirkolliset toimitukset kuten kaste, rippikoulu ja vihkiminen, kristillinen kasvatus ja opetus, sielunhoito, diakonia, lähetystyö ja muut kristilliseen sanomaan perustuvat julistus- ja palvelutehtävät. Perustehtävän toteuttaminen vaatii myös kiinteistöjä, joita seurakunnilla oli vaihtelevasti, leirikeskuksia kuitenkin vain alle puolella seurakuntia. Seurakuntien kiinteistöt ovat suuri kuluerä, osa rakennuksista on myös suojeltuja. Metsiä omistetaan enimmäkseen maaseutuseurakunnissa ja niistä saatavat tulot ovat lisä kirkollisverotuloihin ja toiminnasta saatavaan tuloon. Vaikka metsää omistettiin ja henkilöstöä oli vähennetty, yli 10 prosenttia vastanneista seurakunnista läheni maksuvalmiudessaan kriisiseurakunnan 90 päivän rajaa.