Vastuullisuuden huomioiminen investointihankkeissa
Noppa, Henna-Maria (2025)
Noppa, Henna-Maria
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025052716746

Tiivistelmä
Rakentamisen kasvihuonepäästöt ovat yksi suurimmista kasvihuonepäästöistä koko Suomen osalta. Näitä on siis pienennättävä, että päästään tavoitteeseen Suomi hiilineutraaliksi 2035 mennessä. Julkisten rakennushankintojen osuus on Suomessa noin 7 miljardia euroa. Kaikista julkisista hankinnoista rakennushankintojen osuus on noin 30 %. Rakentamisessa syntyvän jätteen osuus Euroopan Unionissa syntyvästä jätteestä on yli kolmannes. Jätettä ei synny ideaalisessa tulevaisuuden kiertotalousyhteiskunnassa.
Opinnäytetyö toteutettiin tutkivana kirjallisuuskatsauspainotteisena työnä Hämeenlinnan kaupungin tilapalveluiden rakennuttamisyksikölle. Opinnäytetyö käsittelee Hämeenlinnan kaupungin rakennusinvestointihankkeiden vastuullisuusasioita. Vastuullisuutta käsiteltiin taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen vastuullisuuden näkökulmista, joista tämä työ painottuu erityisesti ekologiseen vastuullisuuteen.
Opinnäytetyön tavoitteena oli löytää vastuullisuuteen liittyvät kehityskohteet ja kehittää niistä mahdollisia toimintamalleja rakennuttamisen avuksi. Ennakkoon oli tiedossa muutamia kehityksen kohteita. Näiden ympärille kasattiin kysymyksiä, joista tehtiin kyselyitä hankkeiden osapuolille. Työssä tutkittiin, miten näitä asioita hoidetaan tilapalveluissa tällä hetkellä ja avattiin hieman aiheiden kirjallisuutta. Työssä selvitettiin lisäksi, millaisia ekologiseen vastuullisuuteen liittyviä hankkeita Hämeenlinnan kaupungilla on tällä hetkellä menossa.
Teoreettisena viitekehyksenä opinnäytetyössä tuotiin esiin vastuullisuuden eri näkökulmia. Lisäksi selvitettiin uuden rakentamislain mukana tulevia muutoksia ja vaikutuksia vastuullisuuden huomiointiin rakennushankkeissa. Teoriaosuudessa käsiteltiin myös kiertotalousajattelua ja muuntojoustavuutta rakentamisessa.
Tutkimuksen tulosten perusteella suurimpia haasteita olivat muun muassa ekologisen vastuullisuusasioiden tiedon puute ja materiaalien kierrätys sekä rakennuksien huollettavuusasiat. Lisäksi haasteiksi koettiin tulosalueiden yhteistyön vähäisyys ja joillain tulosalueilla myös olevan muutosvastarintaa. Tutkimuksen tuloksena syntyi kehitysideoita vastuullisuusasioiden parantamiseksi. Vastuullisuusasioita on parannettu rakennuttamisen laadunhallintasuunnitelmassa ja Green Dealin tavoitteiden asettamisessa tässä viimeisen vuoden aikana. Lisäksi tutkimuksen aikana tehtiin muistilista rakennuttajille asioista, joita täytyy ottaa huomioon ekologisessa vastuullisuudessa.