Rikoksen törkeyden riittämättömyys vangitsemisen edellytyksenä
Pylväläinen, Vilma (2025)
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060219316
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060219316
Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan rikosprosessuaalisena pakkokeinona vangitsemista ja erityisesti, miksi rikoksen törkeys ei ole enää riittävä peruste vangitsemiselle ennen tuomiota. Tutkimuksen kohteena on vangitsemisen edellytysten muuttunut laintulkinta keväällä 2024 korkeimman oikeuden päätöksen (2024:20) seurauksena. Tutkimuksessa selvitettiin, miten kyseinen muutos heijastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja millaisia vaikutuksia sillä on Suomessa tehtäviin vangitsemispäätöksiin.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Aineisto koostuu muun muassa lainsäädännöstä, oikeuskirjallisuudesta, oikeuskäytännöistä sekä asiantuntijahaastatteluista. Menetelminä tutkimuksessa hyödynnettiin tapaustutkimusta, vertailevaa tutkimusta sekä puolistrukturoituja haastatteluita. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksessa vertailtiin korkeimman oikeuden ratkaisua (2024:20) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua asiassa Buzadji v. Moldova vuodelta 2016. Jälkimmäisen merkitys vangitsemisen edellytysten arvioimisessa on merkittävä.
Kirjallisuuskatsaus muodostaa laajan perustan tutkimukselle, käsitellen rikosprosessia, pakkokeinoja sekä Euroopan ihmisoikeussopimusta. Suomi on ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, joten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset vaikuttavat myös Suomessa. Ennen tapausten vertailua esitellään tutkimuskohteet yksityiskohtaisesti, jotta niiden yhteneväisyydet sekä eroavaisuudet tulevat mahdollisimman selkeästi esiin.
Tutkimuksessa havaittiin, että vangitsemiskäytäntö Suomessa on muuttunut kohti ihmisoikeusmyönteisempää linjaa. Se, että epäillään ns. ylitörkeästä rikoksesta, ei enää lähes automaattisesti oikeuta vangitsemista, vaan vaaditaan yksilöllinen arvio konkreettisista perusteista. Esille tuotavien vangitsemisen erityisten edellytysten merkitys on korostunut aikaisemmasta. Tällainen kehitys vahvistaa yksilön oikeusturvaa ja muuttaa viranomaisten toimintatapoja vangitsemispäätöksiä tehtäessä. Viranomaiset perustelevat vangitsemisvaatimuksensa nyt entistä tarkemmin ja esimerkiksi jopa tapon yrityksestäkin epäillyt saattavat yhä useammin saapua käräjäoikeuden pääkäsittelyyn vapaalta.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Aineisto koostuu muun muassa lainsäädännöstä, oikeuskirjallisuudesta, oikeuskäytännöistä sekä asiantuntijahaastatteluista. Menetelminä tutkimuksessa hyödynnettiin tapaustutkimusta, vertailevaa tutkimusta sekä puolistrukturoituja haastatteluita. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksessa vertailtiin korkeimman oikeuden ratkaisua (2024:20) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua asiassa Buzadji v. Moldova vuodelta 2016. Jälkimmäisen merkitys vangitsemisen edellytysten arvioimisessa on merkittävä.
Kirjallisuuskatsaus muodostaa laajan perustan tutkimukselle, käsitellen rikosprosessia, pakkokeinoja sekä Euroopan ihmisoikeussopimusta. Suomi on ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, joten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset vaikuttavat myös Suomessa. Ennen tapausten vertailua esitellään tutkimuskohteet yksityiskohtaisesti, jotta niiden yhteneväisyydet sekä eroavaisuudet tulevat mahdollisimman selkeästi esiin.
Tutkimuksessa havaittiin, että vangitsemiskäytäntö Suomessa on muuttunut kohti ihmisoikeusmyönteisempää linjaa. Se, että epäillään ns. ylitörkeästä rikoksesta, ei enää lähes automaattisesti oikeuta vangitsemista, vaan vaaditaan yksilöllinen arvio konkreettisista perusteista. Esille tuotavien vangitsemisen erityisten edellytysten merkitys on korostunut aikaisemmasta. Tällainen kehitys vahvistaa yksilön oikeusturvaa ja muuttaa viranomaisten toimintatapoja vangitsemispäätöksiä tehtäessä. Viranomaiset perustelevat vangitsemisvaatimuksensa nyt entistä tarkemmin ja esimerkiksi jopa tapon yrityksestäkin epäillyt saattavat yhä useammin saapua käräjäoikeuden pääkäsittelyyn vapaalta.