Polttovälin rajallisuus: Objektiivivalintojen vaikutus elokuvaajan visuaaliseen ilmaisuun : miten objektiivivalintojen rajoittaminen vaikuttaa elokuvaajan luovaan ajatteluun ja visuaaliseen kerrontaan?
Luoma, Vertti (2025)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060621288
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060621288
Tiivistelmä
Opinnäyte tutkii, miten objektiivivalintojen rajoittaminen vaikuttaa elokuvaajan luovaan päätöksentekoon ja visuaaliseen tarinankerrontaan. Pohjana on kahden lyhytelokuvatuotannon vertailu Lilla Döden ja Hund keskenään. Käytän itseäni ja omia kokemuksia tutkimuksen pääsääntöisenä kohteena. Ensimmäisessä tuotannossa sallin itselleni laajan valikoiman objektiivivaihtoehtoja, kun taas toisessa tuotannossa rajoitin itseni kahteen laajakulmaobjektiiviin. Teoreettisena pohjana toimii Patricia D. Stokesin teoria luovuudesta rajoitusten kautta, jonka mukaan innovatiiviset ratkaisut ja luovat päätökset tapahtuvat juuri silloin kun työkalut ja mahdollisuudet ovat rajalliset. Stokesin työ rinnastetaan tutkimuksen tuloksiin verraten tutkimustuloksia hänen johtopäätöksiinsä. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa verrataan elokuvatuotantojen työprosesseja, visuaalista ilmaisua ja henkilökohtaisia kokemuksia elokuvaajana. Analyysi tehtiin esituotannoista, elokuvan valmistumiseen asti. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että rajaamalla objektiivikalustoa voi lisätä tietoisuutta visuaalisista vaihtoehdoista ja kannustamaan luoviin ratkaisuihin kompositioissa ja tarinankerronnassa. Rajaamalla objektiivikalustoa virtaviivaistetaan myös päätöksentekoa. Ongelmaksi rajaamalla kalustoa kahteen laajakulmaobjektiiviin todettiin, että elokuvan kuvakokovaihtelu voi vaikuttaa negatiivisesti kokonaisuuden dynamiikkaan ja tehdä elokuvasta visuaalisesti laimean. Haasteena oli myös näyttelijältä vaadittava ammattitaito, sillä näyttelijän tulee toimia kameran välittömässä läheisyydessä. Monipuolisella objektiivivalikoimalla voidaan taas rakentaa dynaamisempaa ja rajatumpaa visuaalista atmosfääriä. Huomioitavaa on, että tällöin tulee päätöksenteko vaativammaksi ja eloku-van visuaalisesta tarinankerronnasta poikkeavien kuvien riski kasvaa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että rajaamalla objektiivikaluston vaihtoehtoja voidaan edesauttaa elokuvaajan päätöksen-tekoa kuten Patricia D. Stokes ehdottaa. Elokuvaajan tulee silti huomioida, että elokuva voisi jäädä kokonaisuutena suppeaksi, koska polttovälivaihtelut eivät ole mahdollisia. Suosituksena kehotetaan elokuvaajaa valitsemaan kaksi erilaista polttoväliä, jotka eivät olisi toistensa ääripäitä. Toisin sanoen rajoittamatta itseään liikaa.