Sosionomiopiskelijoiden syrjäytymisen ehkäisy sosiaalialan lehtoreiden näkökulmasta

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten yhden ammattikorkeakoulun sosiaalialan lehtorit työssään ehkäisevät sosionomiopiskelijoiden syrjäytymistä. Tavoitteena oli tuoda esiin sosiaalialan lehtoreiden käyttämiä keinoja ja menetelmiä sekä mahdollisia puutteita sosionomiopiskelijoiden syrjäytymisen ehkäisemisessä. Toiveena on herättää keskustelua lehtoreiden roolista syrjäytymisen ehkäisyssä sekä edistää tukimallien kehittämistä, jotka vahvistavat opiskelijoiden opintoihin kiinnittymistä, osallisuutta ja hyvinvointia. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena yhdessä ammattikorkeakoulussa, ja sen toimeksiantajana oli kyseinen oppilaitos.

Tietoperustassa tarkasteltiin syrjäytymisen määritelmää, taustatekijöitä, ehkäisyn keinoja sekä koulutuksellista syrjäytymistä ja koulujen roolia sen ehkäisemisessä. Syrjäytymistä on tutkittu paljon erityisesti perus- ja toisen asteen koulutuksessa, mutta korkeakoulutaso on jäänyt vähäisemmälle huomiolle, vaikka opintojen keskeytymisellä ja eristäytymisellä on kauaskantoisia vaikutuksia työelämään sekä yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Tutkimusaineisto hankittiin seitsemältä sosiaalialan lehtorilta sähköisellä kyselylomakkeella ja analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Vastaukset koottiin ja ryhmiteltiin, jotta keskeiset havainnot voitiin nostaa esiin selkeästi ja tiiviissä muodossa.

Tulosten perusteella sosiaalialan lehtorit ehkäisevät sosionomiopiskelijoiden syrjäytymistä ennen kaikkea yksilöllisen tuen, yhteisöllisyyden vahvistamisen ja moniammatillisen yhteistyön avulla. Yksilöllisen tuen keinoina korostuivat opiskelijoiden tarpeiden huomioiminen, arvostava kohtaaminen ja kannustaminen. Yhteisöllisyyttä vahvistetaan pedagogisin ratkaisuin, kuten parityöskentelyllä ja pienryhmätoiminnalla, jotka lisäävät saavutettavuutta, tarjoavat henkilökohtaista ohjausta ja vähentävät yksinäisyyden riskiä. Kyselyyn vastanneiden lehtoreiden mukaan moniammatillinen yhteistyö opinto-ohjauksen ja hyvinvointipalveluiden kanssa mahdollistaa varhaisen puuttumisen ja kokonaisvaltaisen tuen. Tulokset osoittivat kuitenkin, että suuret opiskelijamäärät, rajalliset resurssit ja verkkopainotteinen opetus rajoittavat lehtoreiden mahdollisuuksia tarjota yksilöllistä ohjausta. Johtopäätöksenä voitiin todeta, että syrjäytymisen ehkäisy korkeakoulussa rakentuu ennaltaehkäisevän työn, toimivien rakenteiden ja yksilöllisen kohtaamisen varaan. Yhteisöllisyyden vahvistaminen on keskeinen keino sosionomiopiskelijoiden osallisuuden, hyvinvoinnin ja opintojen loppuunsaattamisen tukemisessa. Kehittämistarpeita nähdään erityisesti varhaisen puuttumisen mallien selkeyttämisessä ja tietoisuuden lisäämisessä syrjäytymisilmiön monimuotoisuudesta. Jatkotutkimuksessa on tärkeää selvittää myös sosionomiopiskelijoiden omia kokemuksia ja vertailla eri korkeakoulujen käytäntöjä toimivien tukimallien kehittämiseksi.