Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty?: ikäihmisten ennakoivan hoitosuunnitelman mahdollisuudet
Pekkarinen, Erika (2025)
Pekkarinen, Erika
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025100725690
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025100725690
Tiivistelmä
Väestön ikääntymisen myötä palliatiivisen hoidon tarve lisääntyy Suomessa. Samanaikaisesti iäkkäiden laadukkaassa hoidossa on runsaasti tunnistettuja haasteita. Opinnäytetyössä tarkasteltiin, kuinka ikäihmisten elämän loppuvaiheen ennakoivaa hoitosuunnitelmaa voidaan nykyistä paremmin hyödyntää tulevaisuuden terveydenhuollossa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa monitieteellistä ja tutkittua tietoa hoitosuunnitelman vaikutuksista ja kehittämistarpeista.
Opinnäytetyö toteutettiin integratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Aineisto kerättiin Janet Finna, PubMed, CINAHL ja Cochrane- tietokannoista. Lopulliseen analyysiin valikoitui 22 tieteellistä tutkimusta, joiden laatu arvioitiin JBI-tarkistuslistojen avulla. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Tulokset osoittivat, että ikäihmisten elämän loppuvaiheen ennakoivalla hoitosuunnitelmalla on merkittäviä hyötyjä. Se oli yhteydessä kustannustehokkuuteen esimerkiksi vähentämällä resurssien käyttöä sekä sairaalahoidon ja päivystyskäyntien tarvetta. Ennakoivan hoitosuunnitelman laatimisen ja hyödyntämisen haasteiksi tunnistettiin resurssi- ja osaamispuutteet, kuten henkilöstön ajanpuute ja koulutustarpeet, sekä prosessiin liittyvät ongelmat, kuten dokumentoinnin ongelmat. Lisäksi haasteita aiheuttivat vuorovaikutukseen ja asenteisiin liittyvät tekijät, sekä kielelliset ja kulttuuriset näkökulmat.
Systemaattisesti laadittu ja yhtenäisten käytäntöjen mukainen ennakoiva hoitosuunnitelma on keskeinen väline iäkkäiden laadukkaan hoidon turvaamisessa ja terveydenhuollon kustannusten hallinnassa. Sen parempi hyödyntäminen edellyttää kuitenkin yhtenäisten toimintamallien kehittämistä, moniammatillista yhteistyötä, sekä henkilöstön koulutukseen panostamista. With the ageing of the population, the need for palliative care is increasing in Finland. At the same time, there are plenty of identified challenges in quality care for the elderly. This thesis examined how the advance care plan can be better utilized in the future health care. The aim of the thesis was to produce multidisciplinary and researched information on the effects of the advance care planning and its needs for development.
The thesis was carried out as an integrative literature review. The data was collected from Janet Finna, PubMed, CINAHL and Cochrane databases. 22 scientific studies were selected for the final analysis, the quality of which was assessed using JBI checklists. The material was analysed using inductive content analysis.
The results showed that there are significant benefits to advance care planning for older people at the end of their lives. It was linked to cost-effectiveness, for example by reducing the use of resources and the need for hospital care and on-call visits. Resource and competence deficiencies, such as lack of staff time and training needs, as well as problems related to the process, such as problems with documentation, were identified as challenges. In addition, factors related to interaction and attitudes, as well as linguistic and cultural perspectives, posed challenges.
A systematic and consistent advance care plan is a key tool in securing quality care for the elderly and in managing the costs of healthcare. However, making better use of it requires the development of uniform operating models, multi-professional cooperation, and investment in staff training.
Opinnäytetyö toteutettiin integratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Aineisto kerättiin Janet Finna, PubMed, CINAHL ja Cochrane- tietokannoista. Lopulliseen analyysiin valikoitui 22 tieteellistä tutkimusta, joiden laatu arvioitiin JBI-tarkistuslistojen avulla. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Tulokset osoittivat, että ikäihmisten elämän loppuvaiheen ennakoivalla hoitosuunnitelmalla on merkittäviä hyötyjä. Se oli yhteydessä kustannustehokkuuteen esimerkiksi vähentämällä resurssien käyttöä sekä sairaalahoidon ja päivystyskäyntien tarvetta. Ennakoivan hoitosuunnitelman laatimisen ja hyödyntämisen haasteiksi tunnistettiin resurssi- ja osaamispuutteet, kuten henkilöstön ajanpuute ja koulutustarpeet, sekä prosessiin liittyvät ongelmat, kuten dokumentoinnin ongelmat. Lisäksi haasteita aiheuttivat vuorovaikutukseen ja asenteisiin liittyvät tekijät, sekä kielelliset ja kulttuuriset näkökulmat.
Systemaattisesti laadittu ja yhtenäisten käytäntöjen mukainen ennakoiva hoitosuunnitelma on keskeinen väline iäkkäiden laadukkaan hoidon turvaamisessa ja terveydenhuollon kustannusten hallinnassa. Sen parempi hyödyntäminen edellyttää kuitenkin yhtenäisten toimintamallien kehittämistä, moniammatillista yhteistyötä, sekä henkilöstön koulutukseen panostamista.
The thesis was carried out as an integrative literature review. The data was collected from Janet Finna, PubMed, CINAHL and Cochrane databases. 22 scientific studies were selected for the final analysis, the quality of which was assessed using JBI checklists. The material was analysed using inductive content analysis.
The results showed that there are significant benefits to advance care planning for older people at the end of their lives. It was linked to cost-effectiveness, for example by reducing the use of resources and the need for hospital care and on-call visits. Resource and competence deficiencies, such as lack of staff time and training needs, as well as problems related to the process, such as problems with documentation, were identified as challenges. In addition, factors related to interaction and attitudes, as well as linguistic and cultural perspectives, posed challenges.
A systematic and consistent advance care plan is a key tool in securing quality care for the elderly and in managing the costs of healthcare. However, making better use of it requires the development of uniform operating models, multi-professional cooperation, and investment in staff training.