Positiivisen pedagogiikan näkyminen varhaiskasvatuksen arjessa

Abstract

Tämän tutkimuksellisen opinnäytetyön tavoitteena oli syventää ymmärrystä positiivisen pedagogiikan ilmenemisestä ja toimivuudesta varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa. Tarkoituksena oli selvittää, miten varhaiskasvattajat kokevat ja soveltavat menetelmää arjessaan sekä konkretisoida sen hyötyjä ja haasteita. Tutkimustehtävänä oli vastata tutkimuskysymyksiin: Kuinka positiivista pedagogiikkaa käytetään varhaiskasvatuksessa? Mitkä ovat positiivisen pedagogiikan hyödyt ja haasteet varhaiskasvatuksessa? Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä kahden tamperelaisen päiväkodin kanssa.

Työn tietoperusta rakentui positiivisen psykologian ja positiivisen kasvatuksen käsitteille, joissa vahvasti korostuvat yksilön vahvuuksien, hyvinvoinnin ja voimavarojen merkitys. Tietoperustaosiossa avattiin positiivisen kasvatuksen ydinperiaatteita, kuten myönteisen vuorovaikutuksen ja lapsen vahvuuksien tunnistamisen tärkeyttä. Tutkimusaineisto hankittiin anonyymillä, neljä avointa kysymystä sisältäneellä sähköisellä kyselyllä, joka suunnattiin päiväkotien koko henkilökunnalle. Kyselyyn saatiin analysoitavaksi 17 validia vastausta. Opinnäytetyön analyysimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä ja saatu kyselyaineisto ryhmiteltiin teemoittelun avulla.

Opinnäytetyön keskeiset tulokset näyttivät, että positiivinen pedagogiikka on vakiintumassa arvopohjaiseksi lähestymistavaksi ja osaksi arjen toimintakulttuuria varhaiskasvatuksessa. Aiemmin vieroksuttu lähestymistapa nähdään nyt arvopohjaisena ja tehokkaana työkaluna, joka perustuu myönteisen huomioimiseen ja vahvistamiseen. Tulosten mukaan menetelmä koettiin erityisen tehokkaaksi haastavissa tilanteissa, joissa se auttoi suuntaamaan huomion toivottuun käytökseen ja näkemään haasteet puuttuvina taitoina. Vastaajien mielestä menetelmän koettiin tukevan lapsen itsetuntoa ja tunnetaitoja. Sen toteuttamista kuitenkin vaikeuttivat rakenteelliset tekijät, kuten resurssien puute sekä tiimien sisäiset eroavaisuudet kasvatuskäsityksissä. Johtopäätöksenä voitiin todeta, että asennemuutos on tapahtunut, mutta sen vakiinnuttaminen yhtenäiseksi toimintakulttuuriksi vaatii jatkossa panostusta yhteiseen koulutukseen, keskusteluun ja koko työyhteisön sitoutumiseen. Kehittämisehdotuksena esitetään lisäkoulutusta positiivisen pedagogiikan aiheesta järjestämistä.