Etäensihoidon vaikuttavuus

Abstract

Etäensihoito eli virtuaalinen ensihoito on puhelimitse tehtävää hoidon tarpeen arviointia hätäkeskuspäivystäjän tekemän riskinarvion jälkeen. Hätäkeskuspäivystäjä siirtää kiireettömäksi luokitellun tehtävän etäensihoitajana toimivalle ensihoitajalle tai sairaanhoitajalle, joka tekee potilaalle hoidon tarpeen arvioinnin puhelimitse.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kartoittavan kirjallisuuskatsauksen avulla etäensihoidon vaikutuksia sekä yhteiskunnallisesti että ensihoitopalveluiden ja potilaan tasolla. Opinnäytetyössä vastattiin kysymykseen: millaisia vaikutuksia etäensihoidosta on raportoitu? Tavoitteena oli lisätä tietoa etäensihoidosta ja sen vaikutuksista ensihoidon kehittämisen tueksi.

Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä oli kartoittava kirjallisuuskatsaus. Tiedonhaun tukena käytettiin Medic-, Medline- ja Cinahl-tietokantoja. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui kahdeksan artikkelia. Artikkeleista poimittiin viisi yläluokkaa, jotka olivat resurssisäästöt, etäensihoidon vaikutus asiakastyytyväisyyteen, etäensihoidon vaikutukset hoitajiin, potilaan ohjaaminen muihin palveluihin kuin ensihoitopalveluihin ja etäensihoidon tarkoituksenmukaisuus.

Opinnäytetyön keskeisiä tuloksia olivat merkittävät resurssisäästöt, korkea asiakastyytyväisyys ja hoitajien kuormittuneisuus. Tuloksien mukaan merkittävä osa potilaista voidaan hoitaa neuvonnalla tai ohjauksella muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin.

Etäensihoidon avulla pystyttäisiin karsimaan ensihoidon tehtävistä sinne kuulumattomia potilastapauksia ja ohjata heidät suoraan tarkoituksenmukaisiin palveluihin ilman ensihoitoyksikön käyntiä. Tulosten perusteella etäensihoitajien puhelimitse tehtävä hoidon tarpeen arviointi on ollut tarkkaa ja onnistunutta. Tämän lisäksi etäensihoitajat tunnistivat hyvin hätätilapotilaat. Etäensihoito tehostaa ensihoitopalveluiden resurssien käyttöä ilman vasteajan pidentymistä.

Secondary triage, also known as Referral Service, refers to telephone-based assessment of the need for care following a risk evaluation conducted by an emergency response centre operator. The operator forwards the task classified as non-urgent to a paramedic or nurse working in secondary triage service. Paramedics in secondary triage then conduct a care needs assessment via telephone with the patient.

The purpose of this thesis was to examine the effects of secondary triage through a scoping review. The thesis answered the question: What effects of secondary triage have been reported? The objective was to increase the knowledge about secondary triage and its effects to support the development of prehospital services.

The chosen research method in this thesis was a scoping review. Data were collected using three databases: Medic, Medline and Cinahl. Eight articles were selected for the final review. From the said articles, five main categories were identified: Resource savings, patient satisfaction, impact on healthcare professionals, redirection of patients to services other than emergency care and the appropriateness of secondary triage.

The results included significant financial and staffing savings, high levels of patient satisfaction and increased demands on nursing staff. The findings suggest that a significant proportion of patients can be managed through counselling or by being directed to other social and health care services.

Secondary triage could reduce the number of unnecessary prehospital missions by guiding patients directly to the appropriate services without dispatching an emergency ambulance unit. According to the results telephone-based care assessment conducted by nurses were accurate. Furthermore, nurses were able to effectively identify acute patients in need of an emergency ambulance. Secondary triage could possibly optimise the use of prehospital resources without increasing response times.