Tesoman yhteisöllinen metsäpuutarha : Osallistamisen haasteet ja toteutus
Suvanto, Joakim (2015)
Suvanto, Joakim
Tampereen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201504295414

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tehtävänä oli tarkastella Tesomalle perustettavan yhteisöllisen metsäpuutarhan alkuvaiheiden ekologisia ja osallistamiseen liittyviä haasteita sekä niihin kehitettyjä ratkaisuja. Metsäpuutarhan toteuttamisesta vastasi Villi Vyöhyke ry. ja se toteutettiin yhteistyössä Tampereen Kaupungin Oma Tesoma –hankkeen kanssa. Metsäpuutarhahankkeen projektikoordinaattorina toimi Joakim Suvanto, Villi Vyöhyke ry:n nimissä. Metsäpuutarhahankkeen tarkoitus on tarjota tesomalaisille mahdollisuus osallistua lähimetsiensä ja -ympäristönsä hoitoon sekä tarjota toiminnallisia mahdollisuuksia alueella, jonka asukkaat ovat sitä toivoneet.
Hanke käynnistyi keväällä 2014, jolloin Tesomajärveä ympäröivien metsien mahdollisuuksia metsäpuutarhan toteuttamisen kannalta kartoitettiin. Kesällä vierailtiin myös kolmella erilaisella suomalaisella metsäpuutarhalla, joilta kerättiin kokemuksia. Samalla aloitettiin metsäpuutarhan suunnittelu ja yhteistyö tesomalaisten kanssa. Syksyllä 2014 suunnitelmassa siirryttiin lajivalintojen pohtimiseen, ja suunniteltiin paikallisten asukkaiden osallistamisen muotoja. Talvella 2014 valmisteltiin osallistamistyökaluja, esim. tehtiin kasvikortteja. Keväällä 2015 aloitettiin metsäpuutarhan suunnittelu asukkaiden kanssa.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa käsitellään julkisen osallistamisen teoriaa sekä metsäpuutarhan ekologiaa ja ympäristövaikutuksia. Tesoman edellytykset osallistamisen ja ekologian kannalta on esitelty omissa kappaleissaan. Tesomalla käytettyjä osallistamismenetelmiä on käsitelty omassa luvussaan. Opinnäytetyön viimeisessä luvussa arvioidaan osallistumisen toteutumista hankkeessa, valittuja osallistamismenetelmiä ja -työkaluja, hankkeen toistettavuutta sekä jatkokehitysmahdollisuuksia.
Osa opinnäytetyötä varten kirjoitetuista teksteistä on julkaistu lyhennettynä erilaisissa metsäpuutarhahankkeen tiedotteissa.