Pirkkalan kunnan peruskoulujen liikennekasvatuksen tilan selvitys
Hautakoski, Ida (2025)
Hautakoski, Ida
2025
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025111127689
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025111127689
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena oli Pirkkalan kunnan peruskoulujen liikennekasvatuksen tilan selvitys. Tilaajana työssä oli Pirkkalan kunta. Selvitys tehtiin kunnan peruskouluista 0.–9. luokkien osalta. Varhaiskasvatus ja toinen aste eivät olleet mukana selvityksessä. Työssä selviää, mitä keinoja peruskouluissa on liikennekasvatuksen toteuttamiseen ja miten liikenneturvallisuuteen asennoidutaan. Lisäksi työssä tulee ilmi, onko liikenneturvallisuuden opettaminen kunnan kouluissa yhtenäistä vai onko koulujen toimintatavat hyvin erilaisia. Selvityksessä tutkittiin myös koululaisten liikennekäyttäytymistä. Kunnan toiveena oli saada tulevaisuudessa liikennekasvatuksen opettamiseen kouluissa yhtenäinen, selkeä linja, joka parantaisi liikenneturvallisuutta lasten ja nuorten osalta. Selvityksessä kartoitettiin mikä on tämänhetkinen tilanne, jotta kunnassa osataan ohjata toimintaa jatkossa oikeaan suuntaan. Lisäksi Pirkkalaan pian rantautuva raitiolinja tulee luomaan uuden huomioitavan asian myös liikennekasvatuksessa. Tutkimuskysymyksenä selvityksessä on ollut: Mikä on Pirkkalan kunnan peruskoulujen liikennekasvatuksen tila tällä hetkellä? Selvityksessä käytettiin kolmea eri tutkimusmenetelmää: haastatteluja, kyselyitä ja maastokäyntejä. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe oli haastattelut, joiden avulla olisi mahdollista täydentää opettajille lähetettäviä kyselyjä. Haastatteluissa rehtorit kertovat muun muassa koululla vierailleista liikennealan ammattilaisista, toimintamalleista liikennekasvatuksen osalta, sekä koulun liikenneaiheisista tapahtumista. Haastatteluiden perusteella voitiin todeta, että toiminta ei ole kouluissa yhtenäistä. Opettajille suunnatut kyselyt pääosin vahvistivat rehtoreiden kommentteja liikennekasvatuksesta ja liikenneturvallisuudesta. Huomioitavana seikkana oli kuitenkin eroavaisuus, miten opettajat kokivat resurssien riittävyyden liikennekasvatukseen verrattuna rehtoreiden vastauksiin asiasta. Vain alkuopetuksessa suurin osa opettajista koki ajan ja resurssien olevan riittävät. Muiden luokka-asteiden opettajista vain puolet tai alle puolet kokivat ajan ja resurssien riittävän liikennekasvatukseen tai huonoon liikennekäyttäytymiseen puuttumiseen. Maastokäynneillä suurimpana yksittäisenä havaintona voidaan pitää yhtenäiskoulussa näkyvää eroa pienten oppilaiden liikennekäyttäytymisessä verrattuna muiden koulujen vastaaviin ikäluokkiin. Yhtenäiskoulussa vaikutti, että pienet oppilaat ottivat mallia yläkouluikäisiltä oppilailta. Tämä näkyi esimerkiksi kypärän ja puhelimen käytössä liikenteessä. Maastokäynneillä liikennekäyttäytyminen yleisesti hieman huononi, mitä vanhemmista lapsista oli kyse. Suurelta osin liikennekäyttäytymisessä ei ollut suuria ongelmia, mutta jokaisessa koulussa oli muutamia oppilaita, joiden toiminta ei ollut turvallista liikenteessä. Selvityksen pohjalta voidaan todeta, että Pirkkalan kunnan liikennekasvatuksen yhtenäistämiseksi tarvitaan yksi yhteinen malli kaikkien koulujen käyttöön.
