Sananvapaus ja viestinnän etiikka digitalisoituneen valtionhallinnon sisäisessä viestinnässä

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan virkamiehen sananvapautta ja sen rajoja digiajan hallinnollisessa viestintäympäristössä viestintäoikeuden, virkamiesetiikan ja viestinnän etiikan näkökulmista. Tarkastelu keskittyy siihen, miten oikeudelliset normit, hallinnon eettiset periaatteet sekä pehmeän sääntelyn muodot, kuten viestintäohjeet ja -suositukset, ohjaavat sananvapauden käyttämistä virkasuhteessa.

Lainopin, soft law -tutkimuksen ja diskursiivis-narratiivisen oikeustapausanalyysin näkökulmia yhdistävän opinnäytetyön kohteena on virkamiehen viestintä työyhteisön sisällä, intranetissä. Tällaista viestintää ei yleensä luokitella julkiseksi, minkä vuoksi julkisyhteisön viestintää koskevat oikeusnormit eivät siihen yksiselitteisesti sovellu. Kuitenkaan kyse ei ole täysin yksityisestäkään viestinnästä, vaan keskinäiskommunikaatiosta, jossa virkamiehen roolit hallinnon edustajana, työyhteisön jäsenenä ja yksityisenä kansalaisena limittyvät.

Tutkimuksen empiirisenä lähtökohtana toimii valtioneuvoston oikeuskanslerin vuonna 2024 antama Kampus-ratkaisu (OKV/1825/10/2023), jossa arvioidaan, ylittikö valtion virkamiehen työyhteisölle suuntaama intranet-viestintä sananvapauden rajat. Ratkaisussa oikeuskansleri linjasi, ettei intranet-julkaisussa ollut virkamiehen velvollisuuksien vastaista sisältöä, ja että se nautti perustuslaista ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johdettavaa sananvapauden suojaa. Valtioneuvoston Kampus-intranetiä koskevaa sisäisen viestinnän ohjeistusta oikeuskansleri piti virkamiehen perusoikeuksien näkökulmasta riittämättömänä.

Tutkimuksessa osoitetaan, kuinka virkamiehelle asetetut käyttäytymisvaatimukset ja tapaohjeet voivat joutua törmäyskurssille moraalisen toimijuuden ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyvien perusoikeuksien kanssa. Tapauksen kautta nostetaan esiin digitaalisten sisäviestintäkanavien erityisluonne oikeudellisesti ja eettisesti harmaana alueena, jossa työn johtaminen ja organisointi, työhyvinvointi, viihde ja politiikka sekoittuvat toisiinsa aiheuttaen ongelmia niin suhteessa hallinnon viestintää ohjaaviin demokraattisiin ja oikeusvaltiollisiin arvoihin kuin niihin asiallisuus- ja puolueettomuusvaatimuksiin, joita virkamiehen viestinnälle on asetettu. Kyseessä on ensimmäinen tapausanalyysi Kampus-ratkaisusta. Se tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan sisäisen viestinnän normiperustan, hallinto- ja ammattieettisen ohjeistuksen sekä perusoikeusjuridiikan rajapintaan, ja kontribuoi siten sisäistä viestintää koskevaan oikeudelliseen ja eettiseen tutkimukseen erityisesti digiajan hallintoympäristöön liittyen. Samalla sen kautta aukeaa näkökulmia sisäistä viestintää koskevien suositusten ja ohjeistusten kehittämiseen valtionhallinnossa.