Soveltavan liikunnan suunnittelijan päiväkirja
Kaipainen, Mikko (2025)
Kaipainen, Mikko
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112730471

Tiivistelmä
Päiväkirjamuotoisen opinnäytetyöni tavoitteena oli tarkastella soveltavan liikunnan suunnittelijan työtä arjen työtehtävien, havaintojen ja työssä esiin nousseiden teemojen kautta. Lisäksi työssä arvioitiin omaa ammatillista kehittymistä. Työ perustui kerättyihin päiväkirjamerkintöihin ja viikkoanalyyseihin, jotka laadittiin vuoden 2025 aikana.
Kirjallisuuden avulla työssä käsiteltiin keskeisiä soveltavaan liikuntaan liittyviä käsitteitä, kuten toimintakykyä, liikunnan merkitystä, verkostoyhteistyötä, palveluiden saavutettavuutta sekä työn kuvaan liittyvää itsensä johtamista ja työhyvinvointia.
Päiväkirjamerkinnät jäsennettiin työn kannalta keskeisten teemojen alle. Näitä olivat erityisesti itsensä johtaminen, itsearviointi ja verkostoyhteistyö, joiden lisäksi tarkastelussa hyödynnettiin havaintoja muun muassa viestinnästä, asiakaskohtaamisista, toimintakyvyn arvioinnista sekä tapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta. Jokaisessa teemassa hyödynnettiin sekä omia havaintoja että kirjallisuutta. Tarkastelussa korostui soveltavan ja ikääntyneiden liikuntapalveluiden tarve vahvistaa alueellista yhteistyötä.
Pohdintaosiossa tarkastelin opinnäytetyön aikana tapahtunutta ammatillista kehittymistä ja havaitsin kehittäneeni merkittävästi itsensä johtamisen, itsearvioinnin ja verkostoyhteistyön taitojani. Tämä lisäsi ammatillista varmuutta, syvensi ymmärrystäni soveltavan liikunnan kokonaisuudesta ja vahvisti kykyäni kehittää palveluita tavoitteellisesti ja asiakaslähtöisesti.