1970- ja 1990-lukujen tyyppitalojen energiaremontit

Abstract

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää ja vertailla 1970- ja 1990-luvuilla rakennettujen suomalaisten tyyppitalojen rakenteita, lämpöhäviöitä ja energiatehokkuutta sekä arvioida, miten erilaiset energiaremontit vaikuttavat rakennusten energiankulutukseen. Työ toteutettiin laskennallisena analyysina ja kirjallisuuskatsauksena käyttäen ympäristöministeriön ja Motivan ohjeistuksia sekä aikakausien rakennus-määräyksiä vertailupohjana. Tulosten perusteella 1970-luvun tyyppitaloissa suurimmat lämpöhäviöt syntyivät puutteellisesta lämmöneristyksestä ja ilmanpitävyydestä, kun taas 1990-luvun taloissa energiatehokkuus oli selvästi parempi, mutta parantamisen varaa löytyi edelleen erityisesti ilmanvaihdon ja rakenteiden liitosten osalta. Laskennallisesti todettiin, että energiaremonttien – kuten yläpohjan lisäeristyksen, ikkunoiden uusimisen ja lämmön talteenotolla varustetun ilmanvaihdon asentamisen – avulla voidaan pienentää rakennusten kokonaislämpöhäviöitä merkittävästi. 1970-luvun taloissa lämpöhäviö väheni noin 25 %, ja lämmitysenergian kulutus laski noin 4 100 kWh/v, kun taas 1990-luvun taloissa säästö oli jopa 33 % ja kulutuksen lasku noin 7 200 kWh/v. Työ osoitti, että näillä toimenpiteillä voidaan saavuttaa todennäköisesti kustannustehokkain energiansäästö ja lyhin takaisinmaksuaika verrattuna esimerkiksi ulkoseinien lisäeristämiseen. Energiaremontteihin liittyy kuitenkin myös riskejä, kuten kosteuden tiivistyminen rakenteisiin, sisäilman laadun heikkeneminen ja rakenteiden kuivumiskyvyn heikentyminen, mikäli tiivistämistä ei toteuteta yhdessä toimivan ilmanvaihdon kanssa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että energiaremonttien suunnittelussa on välttämätöntä huomioida rakennusten aikakausikohtaiset rakenteelliset ominaisuudet ja kosteustekninen toimivuus. Oikein toteutettuna energiaremontit parantavat merkittävästi vanhojen tyyppitalojen energiatehokkuutta, asumismukavuutta ja rakennusten elinkaarta.