Kätilötyön keinoja kiintymyssuhteen tukemiseen hyperemeesipotilaan hoidossa : kuvaileva kirjallisuuskatsaus

Abstract

Opinnäytetyössä selvitettiin, millä kätilötyön keinoilla voidaan tukea kiintymyssuhdetta hyperemeesipotilailla. Tutkimusmenetelmä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Aineisto koostui yhteensä 5 artikkelista, joista 3 löytyi Cinahl- ja PubMed-tietokannoista ja 2 manuaalisella haulla. Aineisto analysoitiin temaattisella analyysillä. Opinnäytetyön tavoitteena oli koota tietoa, jota kätilöt voivat hyödyntää hyperemeesipotilaan hoidossa.

Kirjallisuuskatsauksessa nousi esiin hyperemeesin laajat vaikutukset fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Keskeisiä kätilötyön keinoja kiintymyssuhteen tukemisessa oli vanhemmuuden tunteen edistäminen, kätilön tarjoama tuki sekä sairauden moninaisuuden ymmärtäminen.

Tulokset osoittivat, että kätilöiden tulisi tukea raskaudenaikaista vuorovaikutusta sekä lisätä äidin sikiötietoisuutta ja sitä kautta tukea vanhemmuutta. Kätilön roolia äidin ja sikiön välisessä suhteessa ja sen vahvistamisessa korostettiin.

Kaikissa tutkimuksissa korostettiin kätilön tukea, kohtaamisen laatua sekä niiden suoraa vaikutusta hyvinvointiin. Ammattilaisten tulisi tarjota empaattista, validoivaa ja aktiivista tukea. Masennuksen tunnistamisella ja ennaltaehkäisyllä oli merkittävä vaikutus.

Ammattilaisilla tulisi olla enemmän tietoa ja osaamista sairaudesta ja sen laaja-alaisista vaikutuksista. Hoitokäytäntöjä tulisi päivittää ja niiden tulisi olla yhtenäiset ja selkeät. Hoitoa suunnitellessa tulisi ottaa huomioon muukin, kun pelkkä fyysinen oireilu, varmistaa hoitoon pääsy ja huomioida mahdollisuuksien mukaan myös yksilölliset tarpeet. Hyperemeesistä kärsivien oireet tulisi ottaa vakavasti ja vähättelemättä, mikä saattaa osaltaan lisätä naisten turvallisuuden tunnetta ja helpottaa oireilua sekä hoitoon pääsyä. Tuloksissa nostettiin esille myös läheisten hyödyntäminen hoidossa.

This thesis investigated midwifery practices that can support maternal–fetal attachment in women suffering from hyperemesis gravidarum. A descriptive literature review was conducted, drawing on five articles identified through Cinahl, PubMed, and manual searches. The material was analyzed thematically to provide insights that midwives can use in clinical care.

The review highlighted the wide-ranging effects of hyperemesis on physical, psychological, and social well-being. Key practices for strengthening attachment included promoting the mother’s sense of parenthood, enhancing awareness of the fetus, and offering empathetic and validating support. The quality of encounters with midwives was shown to have a direct impact on maternal well-being. Early recognition and prevention of depression were emphasized as crucial.

The findings suggest that midwives should adopt care practices that go beyond managing physical symptoms, ensuring access to care and addressing individual needs. Consistent and clear guidelines are needed, alongside greater professional knowledge of hyperemesis and its diverse impacts. Taking women’s symptoms seriously, without minimizing them, can foster a sense of safety and improve both care experiences and outcomes. Involving family members in care was also identified as an important supportive measure.