Pankin korvausvastuu verkkopankkihuijauksessa

Abstract

Opinnäytetyön taustalla oli työkokemusta verkkopankkihuijausten käsittelystä asiakasrajapinnassa. Työssä haluttiin selventää vastuun rajoja pankin ja asiakkaan välillä sekä kehittää aiheesta mahdollisimman selkeä linjaus. Tavoitteena oli lisätä sekä kuluttajan että maksupalveluntarjoajan tietoisuutta korvausvastuun määräämiseen vaikuttavista tekijöistä. Opinnäytetyössä nostettiin esille monia ajankohtaisia petos-tapauksia ja näin pyrittiin korostamaan ongelman ajankohtaisuutta. Työssä arvioitiin verkkopankkihuijauksien torjunnasta aiheutuneita kustannuksia pankille. Vastuunjakoa tutkittiin tarkoituksenmukaisesti maksupalvelulaitosten näkökulmasta.

Tutkimusaineistona käytettiin Korkeimman oikeuden ratkaisuja ja FINE:n ratkaisusuosituksia. Tutkimus-menetelmänä toimi laintulkinta. Syvempää ymmärrystä haettiin maksupalvelulakiin johtaneista esitöistä: EU-direktiiveistä ja hallituksen esityksistä. Maksupalvelulain ymmärtämiseksi perehdyttiin sen historiaan alkujuurista, tilisiirtolaista ja sen esitöistä lähtien. Ongelman havainnollistamiseen hyödynnettiin avointa haastattelua. Törkeän huolimattomuuden arviointi oli työn kannalta elintärkeä, ja sen tulkintaan pyrittiin rakentamaan selkeät suuntaviivat. Korkeimman oikeuden tapauksissa jouduttiin etsimään tulkintaohjetta maksupalvelulain ulkopuolelta. Työssä pyrittiin usean eri petostilanteen ja FINE:n pankkilautakunnan suosituksen avulla löytämään tapauksista yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Näiden yhdenmukaisuuksien ja poikkeavuuksien avulla linjattiin tapahtumia, jotka johtivat asiakkaan korvausvastuuseen tai kriteerien täyttyessä pankin korvausvastuuseen.

Lopputuloksena todettiin, että asiakas oli poikkeuksetta vastuussa, mikäli tiedot oli tahallisesti luovutettu kolmannelle. Vahvistuskoodin tultua luovutetuksi rikoksen tekijälle, pääsäännön mukaan asiakas asetettiin vastuuseen ja toiminnan katsottiin olleen törkeän huolimatonta. Jokainen tapaus jouduttiin kuitenkin tarkastelemaan tapauskohtaisesti. Ammattimaisessa rikoksessa koodin luovuttaminen ei välttämättä johtanut asiakkaan vastuuseen.