Hiivan kasvatusliuoksesta elektroflotaatiolla eroteltujen kiintoaine- ja nestefraktioiden soveltuvuus kasviravinteeksi

Abstract

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, voidaanko hiivan kasvatuksessa syntyvästä emävedestä elektroflotaatiolla erotettuja neste- ja kiintoainefraktioita hyödyntää kasvien ravinteina. Emävesi käsiteltiin elektroflotaatiolla neljää flokkulanttia käyttäen (silika, selluloosa, mikrokiteinen selluloosa ja karboksimetyyliselluloosa). Neste- ja kiintoainefraktioiden ravinnevaikutuksia tutkittiin kasvatuskokeessa, jossa koekasvina oli kiinankaali (Brassica rapa subsp. pekinensis).

Kokeessa oli yhteensä 14 käsittelyä, joihin sisältyi viisi supernatantti- ja kuusi flokkikäsittelyä sekä kolme vertailukäsittelyä. Juuriston puristenesteestä mitattiin nitraatti- ja fosfaattipitoisuudet sekä sähkönjohtavuus, ja kasvuston ravinnepitoisuuksia analysoitiin ICP-MS- ja CHNS-analyysimenetelmillä. Puristenesteanalyysien tulosten perusteella supernatanttikäsittelyissä oli keskimäärin enemmän liukoisia ravinteita kuin flokkikäsittelyissä. Kaikissa käsittelyissä havaittiin kuitenkin ravinteiden epätasapaino: typpeä oli kasvien tarpeisiin nähden liian vähän ja kaliumia liikaa. Tilastollisesti merkitseviä eroja (p < 0.05) todettiin erityisesti mikrokiteisellä selluloosalla ja karboksimetyyliselluloosalla tuotettujen flokkien C:N-suhteissa, jotka olivat korkeampia verrattuna selluloosalla käsiteltyyn flokkiin.

Tulokset osoittavat, että tutkittujen fraktioiden ravinteet olivat kasvien ravinnetarpeet huomioiden epätasapainossa, mikä rajoitti niiden toimivuutta sellaisenaan. Emävesi sisältää kuitenkin ravinteita, joilla voi olla hyödyntämispotentiaalia, mutta ravinnetasapainoa lannoituksessa tulee säätää.