Reaalivakuuksien sääntely henkilöasiakasluotonannon yhteydessä
Helminen, Eveliina (2025)
Helminen, Eveliina
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025121737490
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025121737490
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää reaalivakuuksien sääntelyä henkilöasiakasluotonannon yhteydessä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella, millaista sääntelyä reaalivakuuksien panttaukseen liittyy ja millaisia oikeudellisia riskejä reaalivakuuksiin voi kohdistua luotonantajan näkökulmasta. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä käytettiin oikeusdogmaattista menetelmää ja työn tietoperusta muodostui pääasiassa lainsäädännöstä, viranomaisohjeistuksista, oikeuskirjallisuudesta sekä korkeimman oikeuden ratkaisuista.
Työssä käsiteltiin yleisimpiä reaalivakuusmuotoja ja niihin kohdistuvaa sääntelyä sekä sitä, miten pankit toteuttavat sääntelyä käytännössä esimerkiksi vakuuden arvostamisen suhteen. Lisäksi työssä tarkasteltiin panttaussitoumuksen merkitystä ja eri reaalivakuusmuotojen panttausta sekä siihen liittyvää sääntelyä. Reaalivakuuksiin liittyviä oikeudellisia riskejä analysoitiin oikeuskirjallisuuden ja korkeimman oikeuden ratkaisujen avulla. Oikeustapausten myötä työhön saatiin mukaan käytännön esimerkkejä tilanteista, joissa esimerkiksi panttaus on osoittautunut pätemättömäksi vakuuden epäselvien omistussuhteiden vuoksi.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lainsäädäntö antaa pankeille melko laajat mahdollisuudet määritellä omat menettelytavat vakuuksien osalta muun muassa niiden arvostamisen ja riskiluokituksen suhteen. Reaalivakuuksien panttausmenettelyssä pankkien tulisi sen sijaan käyttää selkeästi lainsäädännön määrittelemää yhtenäistä linjaa, jotta panttauksen oikeudellinen pätevyys voidaan varmistaa. Panttausmenettely ja sen muotovaatimukset sekä julkivarmistustavat riippuvat siitä, mikä vakuusmuoto on kyseessä. Reaalivakuuksiin kohdistuvat oikeudelliset riskit voidaan todeta olevan melko vaihtelevia ja ajoittain vaikeasti ennakoitavia. Pankkien huolellinen taustaselvitys vakuuksien omistussuhteista sekä panttaussitoumuksen muodollisten vaatimusten noudattaminen voivat pienentää merkittävästi vakuuksiin liittyviä oikeudellisia riskejä.
Työssä käsiteltiin yleisimpiä reaalivakuusmuotoja ja niihin kohdistuvaa sääntelyä sekä sitä, miten pankit toteuttavat sääntelyä käytännössä esimerkiksi vakuuden arvostamisen suhteen. Lisäksi työssä tarkasteltiin panttaussitoumuksen merkitystä ja eri reaalivakuusmuotojen panttausta sekä siihen liittyvää sääntelyä. Reaalivakuuksiin liittyviä oikeudellisia riskejä analysoitiin oikeuskirjallisuuden ja korkeimman oikeuden ratkaisujen avulla. Oikeustapausten myötä työhön saatiin mukaan käytännön esimerkkejä tilanteista, joissa esimerkiksi panttaus on osoittautunut pätemättömäksi vakuuden epäselvien omistussuhteiden vuoksi.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lainsäädäntö antaa pankeille melko laajat mahdollisuudet määritellä omat menettelytavat vakuuksien osalta muun muassa niiden arvostamisen ja riskiluokituksen suhteen. Reaalivakuuksien panttausmenettelyssä pankkien tulisi sen sijaan käyttää selkeästi lainsäädännön määrittelemää yhtenäistä linjaa, jotta panttauksen oikeudellinen pätevyys voidaan varmistaa. Panttausmenettely ja sen muotovaatimukset sekä julkivarmistustavat riippuvat siitä, mikä vakuusmuoto on kyseessä. Reaalivakuuksiin kohdistuvat oikeudelliset riskit voidaan todeta olevan melko vaihtelevia ja ajoittain vaikeasti ennakoitavia. Pankkien huolellinen taustaselvitys vakuuksien omistussuhteista sekä panttaussitoumuksen muodollisten vaatimusten noudattaminen voivat pienentää merkittävästi vakuuksiin liittyviä oikeudellisia riskejä.
