Kuntoutujalähtöinen tavoitteenasettelu kuntoutuksessa: näkökulmia merkityksellisyyden rakentumiseen imaginaatiokäsitteen kautta

Abstract

Neurologisessa kuntoutuksessa tavoitteenasettelu on keskeinen osa kuntoutusprosessia, mutta käytännössä tavoitteiden merkityksellisyys jäi usein teknisten ja ammattilaislähtöisten mallien ohjaamaksi. Neurologinen sairaus tai vamma muutti kuntoutujan toimintakykyä, kehollista kokemusta ja suhdetta tulevaisuuteen, mikä vaikeutti merkityksellisten tavoitteiden hahmottamista. Tavoitteenasettelua tarkasteltiin kokemuksellisena ja vuorovaikutuksessa rakentuvana ilmiönä. Tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä siitä, miten kuntoutujalähtöisten tavoitteiden merkityksellisyys rakentui neurologisessa kuntoutuksessa sekä miten ilmiötä voitiin jäsentää Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaan pohjautuvan imaginaatiokäsityksen avulla. Toteutustapana käytettiin integratiivista kirjallisuuskatsausta. Aineisto koostui kuudesta vertaisarvioidusta laadullisesta tutkimuksesta, ja se analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla fenomenologista lähestymistapaa hyödyntäen. Tulokset osoittivat, että merkitykselliset tavoitteet eivät rakentuneet ensisijaisesti sanallisesti määriteltyinä päämäärinä, vaan kehollisissa kokemuksissa, vuorovaikutuksessa ja arjen tilanteissa. Tavoitteiden muodostuminen ilmeni relationaalisena, ruumiillisena ja tilanteisena prosessina, jossa kuntoutujan toimijuus vahvistui kehollisten oivallusten ja jaetun ymmärryksen kautta. Johtopäätöksenä todettiin, että neurologisen kuntoutuksen tavoitteenasettelua tulisi kehittää siten, että kuntoutujan kehollinen kokemus, vuorovaikutus ja elämäntilanne huomioidaan kokonaisvaltaisesti. Merkityksellisyyttä tukeva tavoitteenasettelu vahvisti osallisuutta, toimijuutta ja sitoutumista sekä tuki sosiaalisesti kestävää ja yhdenvertaista kuntoutuskäytäntöä.

In neurological rehabilitation, goal setting was a central component of the rehabilitation process; however, in practice, the meaningfulness of goals was often guided by technical and professionally driven models. Neurological illness or injury altered the rehabilitee’s functional capacity, bodily experience, and relationship to the future, which made the formulation of meaningful goals more difficult. Goal setting was examined as an experiential and interactional phenomenon. The aim was to increase understanding of how the meaningfulness of client-centred goals was constructed in neurological rehabilitation and how this process could be interpreted through Maurice Merleau-Ponty’s concept of imagination grounded in phenomenology of the body. An integrative literature review was conducted as the methodological approach. The data consisted of six peer-reviewed qualitative studies and were analysed using inductive content analysis informed by a phenomenological perspective. The results indicated that meaningful goals were not primarily formed as verbally defined objectives but emerged through bodily experiences, interaction, and everyday situations. Goal formation appeared as a relational, embodied, and situational process in which the rehabilitee’s agency was strengthened through bodily insights and shared understanding. It was concluded that goal-setting practices in neurological rehabilitation should be developed to more comprehensively consider the rehabilitee’s bodily experience, interaction, and life situation. Goal setting that supports meaningfulness enhanced participation, agency, and commitment and contributed to socially sustainable and equitable rehabilitation practices.