Laivaliikenteen pakokaasujen jälkikäsittely

Abstract

Työssä tutkittiin laivaliikenteen pakokaasujen jälkikäsittelymenetelmiä ja niiden soveltuvuutta nykyisten päästörajoitusten täyttämiseen. Keskeisiksi käsitteiksi muodostuivat meriympäristön päästörajoitukset, jälkikäsittelytekniikat sekä IMO ja EU tason sääntelykehikko. Työ toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, jossa tutkittiin tieteellisiä tutkimuksia, teknisiä raportteja ja viranomaisdokumentteja. Aineisto kerättiin internetistä eri julkaisuista ja valmistajien teknisistä aineistoista, minkä jälkeen aineistoa tarkasteltiin vertaamalla eri menetelmien toimintaperiaatteita, tehokkuuksia ja soveltuvuutta erilaisille moottoreille. Työn eteneminen koostui teoreettisen viitekehyksen rakentamisesta, jälkikäsittelytekniikoiden analysoinnista sekä tulosten kokoamisesta yhtenäiseksi analyysiksi.

Tuloksena saatiin kokonaiskuva siitä, miten eri teknologiat vastasivat nykyisiin rajoituksiin. Selektiivinen katalyyttinen reduktio osoittautui tehokkaimmaksi päästöjen vähentämismenetelmäksi. Pakokaasujen takaisinkierrätys soveltui erityisesti 2-tahtimoottoreille, mutta sen toimivuus edellytti laajaa vedenkäsittelyä sekä optimoitua turboahdin hallintaa. Rikkipesurit vähensivät SOx-päästöjä yli 90% sekä mahdollistivat vaihtoehtoisen polttoainestrategian, mutta niihin liittyi ympäristövaikutuksia pesuvesien osalta. Kokonaisuutena todettiin, että optimaalinen ratkaisu riippui aluksen polttoaineesta, kulkualueista ja sääntelyvaatimuksista.

Johtopäätöksissä todettiin, että työ tarjosi merenkulun toimijoille ajantasaisen ja vertailukelpoisen katsauksen eri jälkikäsittelytekniikoista ja niiden soveltuvuudesta käytännön meriliikenteeseen. Käytännön soveltamista edistettiin esittämällä menetelmien vahvuudet, rajoitteet ja keskeiset käyttöönoton edellytykset. Tarkastelun ulkopuolelle jäivät pitkän aikavälin ympäristövaikutukset ja eri teknologioiden elinkaariset päästövaikutukset, joiden tutkiminen nähtiin jatkossa tarpeellisena.