Lämmitysverkoston rakenteen vaikutus vesivirtasäätötyöhön

Abstract

Rakennusten lämmitykseen käytettävän energian osuus vastaa noin kolmannesta koko Suomen energiankulutuksesta. Yhden asteen muutos sisälämpötilassa vaikuttaa keskimäärin noin viisi prosenttia rakennuksen lämmitysenergian kulutukseen. Rakennusten eri huonetiloille on määritelty alhaisimmat hyväksyttävät lämpötilat, ja käytön aikaiset muutokset lämmitysjärjestelmiin voivat lisätä järjestelmän epätasapainoa. Lämmitysjärjestelmien toiminnan optimoinnilla on kuitenkin mahdollista saavuttaa merkittäviä energiansäästöjä. Monien olemassa olevien verkostojen ongelmana on, ettei niitä ole alun perin suunniteltu säädettäviksi suhteellisen säätömenetelmän avulla. Tässä työssä tarkastellaan erästä tällaista verkostoa, jonka rakennetta analysoidaan teorian avulla. Työssä tutkitaan, miten verkoston säädettävyyttä voidaan parantaa vaiheittain ensin pienillä ja myöhemmin suuremmilla muutoksilla, jotka esitetään kaaviokuvien avulla. Tämän jälkeen kullekin verkostoversiolle suoritetaan teoreettinen mittaus- ja säätötyö . Työn tulokset toivat esiin modulaarisen verkostorakenteen etuja sekä mittaus- ja säätötyön yhteydessä että tilanteissa, joissa verkostoa laajennetaan myö-hemmin. Ensimmäinen säätö voidaan toteuttaa pienemmissä kokonaisuuk-sissa, ja uudelleentasapainotuksen yhteydessä säätötyön tarve kohdistuu vain lisättävän laitteen vaikutusalueelle. Tämä vähentää merkittävästi kokonaistyön määrää. Lopuksi työssä pohditaan, miksi verkostoja ei suunnitella alusta alkaen modulaarisiksi kokonaisuuksiksi. Erityisesti suurissa rakennuksissa korostuu muuntojoustavuuden tarve, johon modulaarinen verkostorakenne soveltuu erin-omaisesti.