”Me tarkastusvaliokunnassa olemme käsitelleet nuorten syrjäytymistä pitkään ja hartaasti.” : nuoret ja syrjäytyminen poliittisissa puheissa

Abstract

Opinnäytetyössä tarkasteltiin, miten nuorten syrjäytyminen ilmeni julkisissa, poliittisissa puheissa. Työn tarkoitus oli eduskuntatalon istuntosalissa pidettyjen puheiden avulla tutkia, miten nuorista ja syrjäytymisestä puhutaan. Tavoitteena oli tuoda lisää näkyvyyttä sille, miten syrjäytymisen käsitettä käytetään, ja miten syrjäytymistä ilmiönä sekä syrjäytyneiksi nimettyjä kuvataan osana politiikan tekoa. Tutkimuskysymys oli seuraava: Miten nuorten syrjäytymisestä puhutaan eduskuntatalon istuntosalissa?

Aineistona käytettiin vuosien 2011 ja 2019 välillä, kahden vaalikauden aikana pidettyjä puheita. Aineisto koostui 958 nuorten syrjäytymistä käsittelevästä puheesta tai puheen katkelmasta. Puheet analysoitiin laadullisen tutkimuksen perinteeseen kuuluvaa diskurssianalyysiä hyödyntäen. Diskurssianalyysin perusajatuksena on tarkastella kielen käyttöä yhteiskunnallisena ja kulttuurisena toimintana, ja analyysin keinoin aineistosta paikallistettiin kielen käytön tapoja, joilla merkityksellistettiin nuorten syrjäytymistä erilaisin kuvaamisen ja nimeämisen keinoin. Tutkimusongelman kannalta keskeistä oli pyrkiä jäsentämään, millaisia merkityksiä syrjäytymiselle annettiin erityisesti hallinnan näkökulmasta.

Tulosten perusteella ilmeni, että poliittinen puhe nuorten syrjäytymisestä kytkettiin ennen kaikkea koulutukseen ja työhön: syrjäytymisen nähtiin syntyvän kouluttamattomuudesta ja työttömyydestä, ja syrjäytymistä torjuttiin niin ikään koulutuksella ja työllä. Muun muassa etsivän nuorisotyön merkitys syrjäytyneiden nuorten hallinnoinnissa nähtiin merkittävänä, sillä puheissa toistui huoli nuorista, joiden kuvattiin olevan palvelujen ja yhteiskunnan ulkopuolella ja jotka tuli löytää ja saattaa heille räätälöityjen palvelujen tai työelämän pariin. Nuoriin kohdistettavia toimenpiteitä ideoitiin puheissa sekä kannustamisen että rankaisemisen kautta. Puheiden mukaan syrjäytyneet nuoret olisi saatava joko koulutukseen tai työtä tekemään, jopa pakottamalla.

Syrjäytyminen kuvattiin kielteiseksi ilmiöksi sekä nuorelle itselleen että yhteiskunnalle: syrjäytyneen nuoren elämänlaadun nähtiin laskevan ja yhteiskunnan menettävän muun muassa osaavaa työvoimaa ja talouden kasvumahdollisuuksia. Syrjäytymispuhetta sävyttivät toistuvat sanavalinnat esimerkiksi huolesta, ongelmista, uhasta ja vaarasta. Syrjäytyneiden nuorten hallinta perustui puheissa muun muassa pelastamiselle, auttamiselle ja kädestä pitäen ohjaamiselle. Puhumisen tapa syrjäytyneistä nuorista ilmensi ennen kaikkea yhteiskunnan tavoittamattomissa olevien nuorien saattamista takaisin yhteiskunnan toimien piiriin, jotta nuoret eivät olisi enää taloudellinen menoerä vaan tulisivat valtion talouden kannalta hyödyllisiksi, tuottaviksi kansalaisiksi.

Puhumisen tapaa syrjäytymisestä on tarpeen tutkia jatkossakin, jotta suhdetta syrjäytymiseen ilmiönä ymmärrettäisiin paremmin. Syrjäytymiskeskustelun jalostumisen kannalta on hyödyllistä tutkia, miten nuorten syrjäytymisestä ilmiönä voisi vaihtoehtoisesti puhua.