Itseään viiltelevän hoitotyö

Abstract

Itseään vahingoittava käyttäytyminen, erityisesti itsensä viiltely ilman itsemurhatarkoitusta (NSSI), on yleistynyt ja muodostaa merkittävän haasteen terveydenhuollolle. Viiltely lisää itsemurhariskiä ja siihen liittyy usein tunne-elämän epävakautta. Hoitotyön ammattilaisilla on keskeinen rooli viiltelevän potilaan turvallisuuden varmistamisessa, hoitosuhteen rakentamisessa sekä jatkohoitoon ohjaamisessa.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata itseään viiltelevän potilaan hoitotyötä sairaanhoitajan näkökulmasta. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, ja sen tehtävänä oli vastata kysymykseen: millaisia hoitotyön keinoja sairaanhoitajalla on itseään viiltelevän potilaan hoidossa? Aineisto valittiin kansainvälisistä ja kotimaisista tietokannoista ja analyysi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.

Kirjallisuuskatsauksen tulosten mukaan, itseään viiltelevän potilaan hoitotyössä korostuvat potilaan fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden varmistaminen, hoidon rakenteellisuus ja ennakoitavuus sekä luottamuksellisen ja ei-tuomitsevan hoitosuhteen rakentaminen. Potilaan aktiivinen osallisuus, itsemääräämisoikeuden tukeminen ja selviytymiskeinojen vahvistaminen ovat keskeisiä hoitotyön keinoja. Tulokset osoittavat myös, että hoitajien tiedoissa ja asenteissa esiintyy puutteita erityisesti viiltelyn taustalla olevien syiden ymmärtämisessä, mikä voi heikentää empaattista kohtaamista. Toistuvan NSSI:n hoidossa hoitajien empatiaväsymys ja työkuormitus voivat johtaa kielteisiin asennemuutoksiin ja hoitosuhteen heikentymiseen.

Lisäksi tulokset osoittavat, että päivystyksessä hoito painottuu usein akuuttiin somaattiseen hoitoon, kun taas psykososiaalinen tuki ja hoidon jatkuvuuden varmistaminen jäävät vähäisemmiksi. Hoitotyön laadun ja eettisyyden kannalta keskeistä on hoitajien osaamisen vahvistaminen, yhtenäisten hoitokäytäntöjen kehittäminen sekä organisatorinen tuki, kuten koulutus, työnohjaus ja debriefing-mahdollisuudet.

Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää itseään viiltelevien potilaiden hoitotyön kehittämisessä erityisesti päivystyksessä ja mielenterveyspalveluissa sekä hoitohenkilökunnan osaamisen ja työhyvinvoinnin tukemisessa.

Non-suicidal self-injury (NSSI), particularly self-cutting, has become increasingly common and presents a significant challenge in health care. Although self-cutting is not always associated with suicidal intent, it is linked to an elevated suicide risk and often reflects psychological distress and difficulties in emotional regulation. Nurses play a key role in ensuring patient safety, building therapeutic relationships, and supporting continuity of care for individuals who self-cut.

The purpose of this thesis was to describe nursing care interventions for patients who engage in self-cutting from a nursing perspective. The thesis was conducted as a literature review, with data collected from national and international databases and analyzed using qualitative content analysis.

The results indicate that nursing care should focus on both physical and psychological safety, structured and predictable care, and non-judgmental, empathetic interaction. Supporting patient autonomy, participation in care, and coping skills were identified as essential nursing interventions. However, gaps were found in nurses’ knowledge and attitudes, particularly regarding the underlying psychological factors of self-cutting. In emergency care settings, nursing interventions were largely focused on acute safety and physical injuries, while psychosocial support was limited. Education, clear care pathways, and organizational support are essential for improving care quality and nurses’ wellbeing.