Metsän Hoito Mustialan Koulutilalla
Penttilä, Santeri (2026)
Penttilä, Santeri
2026
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202603265020

Tiivistelmä
Työn tavoitteena kartoitettiin Mustialan koulutilan metsien kunto. Lisäksi haastattelututkimuksen avulla kartoitettiin Mustialan henkilöstön tavoitteet ja näkemykset metsiä kohtaan. Työ rajattiin valtatie 10 eteläpuolelle, joka sisälsi talous-, virkistys- ja suojelumetsä kohteita. Mustialan kampuksen pihapiirissä oleva puistoalue jätettiin työstä pois vähäisen metsätaloudellisen merkityksen vuoksi. Työn tuloksena tavoiteltiin selkeyttä mielipiteessä metsien hoitoon ja metsäsuunnitelman kaltaista ohjeistusta käytännön työhön eri kohteilla.
Työn tarve muodostui työn tilaajalta Hämeen ammattikorkeakoululta, koska metsien hoidosta vastuussa ollut henkilö oli vaihtunut lähivuosina ja selkeää yhtenäistä mielipidettä ei ollut metsien hoitoa kohtaan. Tärkeää työssä oli saada haastateltua Mustialan kampuksen henkilökuntaa sekä mahdollisesti muuta metsän käyttäjää, kuten kuntalaista. Kirjalliset metsän hoito ohjeet tuotettiin, jotta tavoitteita vastaavia työtehtäviä tultaisiin tekemään. Vähäisen ennakkotiedon vuoksi työstä muodostettiin toiminnallisen ja laadullisen työn yhdistelmä.
Ensimmäisenä työssä lähdettiin kartoittamaan tietoa Mustialan metsistä. Tietoa etsittiin sekä kirjallisuudesta kuin digitaalisesta muodosta. Työntilaaja tarjosi muutamia vanhoja tietoja metsistä. Pohjatietojen perusteella lähdettiin maastoon selvittämään tietojen paikkaansa pitävyyttä sekä tarkastelemaan metsien nykyistä tilaa. Tarkastelun jälkeen lähdettiin tekemään haastattelu lomaketta sekä selvittämään henkilöt, joita tulisi haastatella työhön.
Haastattelut suoritettiin lyhyessä ajassa, jonka jälkeen aloitettiin työn tulosten kasaaminen. Tulokset antoivat suurta painoarvoa virkistyskäytölle sekä suojelun merkitykselle. Työssä ei kuitenkaan saanut unohtaa taloudellista merkitystä, joten perinteisiä metsänhoito menetelmiä suositeltiin myös. Työtehtäviin lisättiin kohteita, jotka olivat haastavia luonnonmonimuotoisuuden kannalta, mutta niiden hoidolle oli pakottava tarve.
Työn lopputuloksena saatiin toiminnallisia ohjeita metsän hoitoon Mustialan metsissä sekä selkeä näkemys, miten tulevaisuudessa metsiä tullaan hoitamaan. Kiireellisimmät metsän hoito toimet mainitaan työssä ja työntilaajalle on annettiin selvitys tavoitteista ja toiveista Mustialan metsien hoitoon.