Alue-ensihoito osana päivystyspalveluita Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella : sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksia alue-ensihoidon toiminnasta
Karjanlahti, Minna (2026)
Karjanlahti, Minna
2026
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604227396

Tiivistelmä
Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden menojen kasvu ja hallituksen sote-menojen budjettileikkaukset ovat olleet vaikuttamassa siihen, että uusien menetelmien ja toimintatapojen kehittäminen on välttämätöntä niin meillä Etelä-Pohjanmaalla kuin valtakunnallisesti koko Suomessa. Myös kiirevastaanottotoimintojen supistaminen ja sote-alueiden säästötoimenpiteiden myötä kotiin suuntautuvien päivystyspalveluiden merkitys on entisestään kasvanut. Ensihoidon palvelutasopäätöksen muuttuessa pääpaino on siirtynyt aikaisemmasta viive- ja tavoittamisaikojen mittaamisesta nyt myös ensihoitoyksiköiden tuomaan tilastolliseen hyötyyn potilaiden hoidon tarpeen arviossa.
Tutkimustyön tarkoituksena oli kuvata sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksia alue-ensihoidosta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Tavoitteena oli saada tilastollista tietoa siitä, miten eri toimialojen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kokivat alue-ensihoidosta olevan hyötyä hoidon tarpeen arvioinnissa ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä potilaalle.
Tutkimustuloksista kävi ilmi, että 64 % vastaajista oli täysin samaa mieltä siitä, että alue-ensihoito on toimivaa ensihoidon palvelua. Tulosten mukaan oli merkittävää, että vastaajista jopa 56 %:n mielestä alue-ensihoidon toiminta edesauttoi potilasta saamaan oikeanlaista apua terveysongelmassaan. Näin ollen vastaajien mielestä potilas pystyttiin ohjaamaan suoraan sen avun piiriin, mikä potilaalle oli tarkoituksenmukaista. Tulosten mukaan alue-ensihoidon toiminta on kustannustehokasta ja voi muuttaa ensihoitopalvelun toimintaa kiireettömien ensihoitotehtävien osalta ja näin ollen alue-ensihoidon tekemä hoidon tarpeen arvio ohjaa ensihoidon resursseja enemmän hätätilapotilaiden hoitoon. Alue-ensihoidon toiminta edesauttaa vähentämään nousevien ensihoitopalvelun ja päivystyspalveluiden kustannusten kasvua. Tutkimuksen tulosten mukaan vastaajien mielestä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalvelun alue-ensihoito on laadukasta, ammattitaitoista ja potilasturvallista toimintaa sekä täyttää ensihoidon toimintaan kohdistuvat lait ja asetukset sekä potilaan hoitoon kohdistuvat hoitosuositukset.