1950–1960-lukujen kellariseinien kosteustekninen parantaminen

Abstract

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää 1950- ja 1960-lukujen pientalojen kellarirakenteiden tyypillisiä vauriomekanismeja sekä tarkastella nykyaikaisia ja rakennusfysikaalisesti toimivia korjausmenetelmiä. Työn taustalla on jälleenrakennuskauden rakentamistapa, jossa kellaritilat suunniteltiin alun perin vain varasto- ja teknisiksi tiloiksi, mutta niitä on myöhemmin muutettu asuinkäyttöön usein riskialttiilla tavoilla. Työ toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, jossa hyödynnettiin alan keskeisiä viranomaisohjeita, rakennusfysikaalisia tutkimuksia sekä haitta-aineita koskevaa lainsäädäntöä. Tutkimusaineistossa painotettiin erityisesti rintamamiestaloille tyypillisiä rakennusmateriaaleja, kuten säästöbetonia ja lastuvillalevyjä, sekä kosteuden siirtymismekanismeja rakenteissa. Tulokset osoittivat, että kellarin seinien sisäpuolinen lämmöneristys on merkittävä riskirakenne, joka viilentää perusmuuria ja altistaa rakenteen kosteuden tiivistymiselle sekä mikrobivaurioille. Tutkimuksessa selvisi, että toimivin korjausratkaisu perustuu rakenteen ulkopuoliseen vedeneristykseen ja salaojitukseen, jolloin seinä pääsee kuivumaan sisäänpäin. Sisäpuolisissa korjauksissa optimaalisena materiaalina pidettiin diffuusioavointa kalsiumsilikaattilevyä. Työssä todettiin myös, että vanhojen rakenteiden purkamisessa on huomioitava asbestin ja kreosootin aiheuttamat terveysriskit ja lakisääteiset velvoitteet. Lisäksi työssä esiteltiin julkisia avustusmuotoja, joilla voidaan tukea rakennusperinnön säilymistä ja energiatehokkuuden parantamista.