Haemonchus-, Teladorsagia- ja Trichostrongylus-loisten DNA:n osoittaminen reaaliaikaisella PCR-menetelmällä
Inkiläinen, Mirva (2026)
Inkiläinen, Mirva
2026
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604308593
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604308593
Tiivistelmä
Loisperäinen maha-suolitulehdus on maailmanlaajuisesti merkittävin pienmärehtijöiden loistauti, joka heikentää eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä aiheuttaa taloudellisia tappioita. Vaikka tartunnat ovat usein oireettomia, ne voivat silti johtaa tuottavuuden laskuun. Ilmastomuutoksen myötä laidunkauden pidentyminen voi edelleen lisätä loisten selviytymistä erityisesti lauhkeilla alueilla.
Perinteinen loisdiagnostiikka perustuu ulosteesta tehtäviin flotaatiotutkimuksiin, jotka eivät kykene erottamaan Strongylida-lahkon loismunia toisistaan niiden samankaltaisen morfologian vuoksi. Tämän vuoksi on kehitetty spesifisempiä menetelmiä, kuten molekyylibiologisia menetelmiä. Kehittyneiden DNA-eristysmenetelmien ja inhibiittoreiden poistotekniikoiden ansiosta ulostenäytteet soveltuvat nykyään hyvin reaaliaikaiseen PCR-diagnostiikkaan.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää Ruokaviraston eläintautidiagnostiikkaa varten reaaliaikainen multiplex-PCR-menetelmä, jolla voidaan osoittaa Haemonchus-, Teladorsagia- ja Trichostrongylus-loisten DNA pienmärehtijöiden ulostenäytteistä. Työn tarkoituksena oli optimoida PCR-olosuhteet siten, että kaikkien kolmen loissuvun DNA:t voidaan luotettavasti analysoida samanaikaisesti yhdessä multiplex-PCR-reaktiossa. Menetelmän toimivuutta ja DNA-eristyksen onnistumista arvioitiin aiemmin Ruokavirastossa tutkittujen ulostenäytteiden avulla vertaamalla PCR-tuloksia flotaatiotutkimusten tuloksiin.
Tulosten perusteella menetelmä täytti validoinnin kriteerit ja osoittautui luotettavaksi menetelmäksi täydentämään Ruokaviraston flotaatiotutkimusta. Menetelmä tuo lisäarvoa erityisesti Haemonchus-tartuntojen tunnistamiseen ja tukee kohdennettujen hoitopäätösten tekemistä. Menetelmän käyttö mahdollistaa loislääkityksen tarpeellisuuden paremman arvioinnin, mikä voi vähentää tarpeetonta lääkkeiden käyttöä ja hidastaa lääkeresistenssin kehittymistä.
Menetelmää voidaan jatkossa kehittää kvantitatiiviseksi, mikäli tarkemmalle DNA-pitoisuuksien määrittämiselle on tarvetta suhteellisten pitoisuuksien sijaan. Tämä parantaisi menetelmän sovellettavuutta erityisesti diagnostisen toteamisrajan läheisyydessä.
Perinteinen loisdiagnostiikka perustuu ulosteesta tehtäviin flotaatiotutkimuksiin, jotka eivät kykene erottamaan Strongylida-lahkon loismunia toisistaan niiden samankaltaisen morfologian vuoksi. Tämän vuoksi on kehitetty spesifisempiä menetelmiä, kuten molekyylibiologisia menetelmiä. Kehittyneiden DNA-eristysmenetelmien ja inhibiittoreiden poistotekniikoiden ansiosta ulostenäytteet soveltuvat nykyään hyvin reaaliaikaiseen PCR-diagnostiikkaan.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää Ruokaviraston eläintautidiagnostiikkaa varten reaaliaikainen multiplex-PCR-menetelmä, jolla voidaan osoittaa Haemonchus-, Teladorsagia- ja Trichostrongylus-loisten DNA pienmärehtijöiden ulostenäytteistä. Työn tarkoituksena oli optimoida PCR-olosuhteet siten, että kaikkien kolmen loissuvun DNA:t voidaan luotettavasti analysoida samanaikaisesti yhdessä multiplex-PCR-reaktiossa. Menetelmän toimivuutta ja DNA-eristyksen onnistumista arvioitiin aiemmin Ruokavirastossa tutkittujen ulostenäytteiden avulla vertaamalla PCR-tuloksia flotaatiotutkimusten tuloksiin.
Tulosten perusteella menetelmä täytti validoinnin kriteerit ja osoittautui luotettavaksi menetelmäksi täydentämään Ruokaviraston flotaatiotutkimusta. Menetelmä tuo lisäarvoa erityisesti Haemonchus-tartuntojen tunnistamiseen ja tukee kohdennettujen hoitopäätösten tekemistä. Menetelmän käyttö mahdollistaa loislääkityksen tarpeellisuuden paremman arvioinnin, mikä voi vähentää tarpeetonta lääkkeiden käyttöä ja hidastaa lääkeresistenssin kehittymistä.
Menetelmää voidaan jatkossa kehittää kvantitatiiviseksi, mikäli tarkemmalle DNA-pitoisuuksien määrittämiselle on tarvetta suhteellisten pitoisuuksien sijaan. Tämä parantaisi menetelmän sovellettavuutta erityisesti diagnostisen toteamisrajan läheisyydessä.
