Omaishoitajien kokemuksia yksinäisyydestä, sosiaalisten suhteiden rajoittumisesta ja tuen riittävyydestä

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää omaishoitajien subjektiivisia kokemuksia yksinäisyydestä, sosiaalisten suhteiden rajoittumisesta sekä tuen riittävyydestä ja siihen kytkeytyvistä eriarvoisuuden kokemuksista. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa kokemuksellista tietoa omaishoitajien arjesta ja tuen toimivuudesta sekä tunnistaa kehittämistarpeita omaishoitajien näkökulmasta.

Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla omaishoitajilta. Haastattelut toteutettiin osallistujien tilanteeseen sopivalla tavalla ja aineisto analysoitiin laadullisesti tutkimuskysymysten ohjaamana.

Tulosten perusteella omaishoitajuus muokkasi sosiaalista elämää monin tavoin: spontaanius väheni, arki edellytti ennakointia ja monilla sosiaalinen verkosto kaventui ajan myötä. Yksinäisyys ilmeni moniulotteisena kokemuksena, joka ei selittynyt pelkästään kontaktien määrällä, vaan liittyi myös merkityksellisten suhteiden laatuun, kuormitukseen ja hoivasuhteen muutoksiin. Osa omaishoitajista ei kuitenkaan kokenut yksinäisyyttä, vaan koki yksinolon palauttavana. Tuen riittävyys ja saatavuus olivat keskeisiä jaksamista sääteleviä tekijöitä: toimiva ja ennakoitava tuki mahdollisti hengähdystaukoja ja sosiaalista osallistumista, kun taas riittämätön tai vaikeasti saavutettava tuki lisäsi kuormitusta ja kokemusta yksin jäämisestä. Haastatellut kuvailivat myös eriarvoisuuden kokemuksia, jotka liittyivät muun muassa tiedonsaantiin, tuen hakemisen kuormittavuuteen sekä palvelujen alueelliseen ja käytännölliseen vaihtelevuuteen. Kehittämistarpeina korostuivat matalan kynnyksen ohjaus, tuen ennakoitavuus ja joustavuus sekä omaishoitajien tilanteen tunnistaminen ja kuuleminen.