Mhy Uusimaan Metsänomistajien Suhtautuminen Uuteen Metsänhoitoyhdistyslakiin
Tukonen, Anna (2015)
Tukonen, Anna
Hämeen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015060912909

Tiivistelmä
Metsänhoitoyhdistyslaki muuttui vuoden 2015 alusta. Lakiuudistuksen merkittävimpiä muutoksia olivat jäsenyyden muuttuminen vapaaehtoiseksi ja veroluontoisen metsänhoitomaksun poistuminen. Lakimuutoksen tavoitteena on tasapuolistaa metsäalan toimijoiden kilpailulähtökohtia.
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Metsänhoitoyhdistys Uusimaan jäsenten suhtautumista lakimuutokseen, sekä lakimuutoksen tuomia vaikutuksia yhdistyksen jäsenistöön ja toimintaan. Tutkimuksessa haluttiin selvittää Metsänhoitoyhdistys Uusimaan jäsenten asiakastyytyväisyyttä. Lisäksi kyselyssä tutkittiin yhdistyksen palveluita. Tutkimuksen tilaajana oli Metsänhoitoyhdistys Uusimaa. Idea työhön syntyi metsänhoitoyhdistyksessä työskennellessä.
Työ toteutettiin kyselytutkimuksena, jossa yhdisteltiin kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kyselytutkimus toteutettiin keväällä 2014. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 17,3 %. Saatu aineisto käsi-teltiin Excel-taulukkolaskentaohjelman avulla.
Tutkimuksen mukaan metsänhoitoyhdistyksen jäseneksi aikoo jäädä 43 % vastaajista. Lähes yhtä paljon, 42 % vastaajista ei vielä ollut tehnyt päätöstä, mihin yhdistyksen tulee kiinnittää huomiota. Metsänomistajista 15 % ei aikonut jatkaa jäsenenä.
Metsänomistajat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä Metsänhoitoyhdistys Uusimaahan kokonaisuutena. Metsänhoitoyhdistyksen hyvällä asiakaspalvelulla oli suuri merkitys vastaajien asiakastyytyväisyyteen. Metsänhoi-toyhdistyksen tarjoamat neuvonta-, metsänhoito- ja puukauppapalvelut koettiin tärkeimmiksi palveluiksi.