Katsastusaseman kilpailukyvyn säilyttäminen muuttuvassa kilpailutilanteessa
Hetekivi, Marianne (2015)
Hetekivi, Marianne
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015060912920

Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia katsastusaseman valmiuksia kilpaluun vastaamiseen asiakkuuksien hallinnan avulla. Katsastuslain uudistuksen myötä myös korjaamoille avau-tui mahdollisuus katsastuspalveluiden tarjoamiseen ja kilpailun odotettiin kiristyvän. Työn tarkoituksena oli löytää keinoja, mitä pienet asemat voisivat käyttää kilpailutilanteessa ilman että tarvittaisiin lähteä hintakilpailuun mukaan.
Opinnäytetyön perustan muodosti kahden pienen erillisen katsastusaseman asiakkaille kohdennettu asiakastyytyväisyystutkimus, johon vastasi 210 asiakasta. Pohjana kysely-tutkimukselle käytettiin tulevan lakiuudistuksen ennakoitua sisältöä. Tietopohjana työssä on asiakkuuksien hallinta ja laki ajoneuvojen katsastustoiminnasta 13.12.2013/957.
Työllä ei ole toimeksiantajaa. Työ on tarkoitettu palvelemaan kaikkia alan pieniä toimijoi-ta.
Tutkimustuloksista kävi ilmi, että asiakkaat pitävätkin hintoja, sijainnin ja nopean palvelun ohella tärkeimpinä tekijöinä katsastusaseman valinnassa. Tutkimuksen perusteella voi-daan suositella, että alan yritykset perehtyisivät asiakkuuksien hallintaan ja ottaisivat käyttöön menetelmän, minkä avulla markkinointia ja myyntiä voidaan kohdentaa kullekin asiakasryhmälle erikseen.