Kohti yhteisöteatterillista ohjaajuutta : Projekti Lotta Leppäkerttu on erilainen

Abstract

Opinnäytetyö käsittelee lastenteatteriesityksen harjoitusvaiheen prosessien muuttumista yhteisötaiteellisia piirteitä sisältäväksi teatteriteoksi. Työ lähestyy aihetta kirjoittajan oma kohtaisesta ohjaajantyöllisestä prosessinkuvauksesta käsin. Esittävän taiteen koulutusohjelman ohjaajantyön alueen työharjoitteluun kuulunut ohjaustyö Lotta Leppäkerttu on erilainen, sai ensi-iltansa 2014 Sofianlehdon kehitysvammaisten hoitokodeilla Helsingissä. Lastenteatteriesitys perustuu lastenkirjailija Mervi Suutarin samannimiseen lastenkirjaan, Lotta Leppäkerttu on erilainen, minkä pohjalta Suutari laati myös esityksen käsikirjoituksen.

Lotta Leppäkerttu on erilainen, on kertomus leppäkertusta jolla ei ole yhtään pilkkua ja joutuu sen vuoksi muiden hyönteisten kiusaamaksi. Tarina on saanut alkunsa lastenkirjailija Mervi Suutarin havainnoista hänen työskennellessään hoitajana kehitysvammaisten lasten parissa Sofianlehdossa. Lotta Leppäkerttu on erilainen esityksen harjoitukset avattiin Sofianlehdon tilapäishoitoon tarkoitetun osasto Visiitin eri-ikäisille kehitysvammaisille lapsille, sekä heidän hoitajilleen heidän pyynnöstään. Esityksen harjoitusvaiheen avaaminen aiheutti hetkittäisen ohjaajantyöllisen kriisiytymisen, siihen saakka kunnes uusi toimintamuoto esityksen harjoitusvaiheessa nimeytyi yhteisöteatterilliseksi toiminnaksi Sofianlehdossa.

Työ pyrkii avaamaan miten ohjaajantyöllinen käsitys voi muuttua, kun teatteri-ilmaisun ohjaaja tarttuu uuteen työtapaan. Työssä tarkastellaan miten produktiota ohjatessaan teatteri -ilmaisun ohjaaja voi kriisiytymisen kautta syventää omaa ammatillista osaamista ja laajentaa ohjaajantyöllistä näkökulmaansa kohti yhteisötaiteellista suuntaa.

Opinnäytetyön alkupuolella avataan henkilökohtaisen taustan merkitystä myöhemmän vaiheen teatteri-identiteetin suunnan kehittymisessä, sekä kerrotaan miten Lotta Leppäkerttu on erilainen ohjaustyö, lähti etenemään yhteistyössä Mervi Suutarin kanssa. Työn keskikohdassa avataan miten esittävän taiteen opintojen vaikutus on avannut ohjaajantyöllistä käsitystä lastenteatterista ja yhteisöteatterista. Loppupuolella keskitytään avaamaan harjoitusvaiheen prosessien kehittymistä kohti yhteisöteatterillista suuntaa ja loppupäätelmissä pohditaan muutoksen tuomaa mahdollisuutta esityksen sisältöä syventävänä tekijänä.

This thesis is about the practice phase processes changing into a work of theatre art containing community art characteristics in a children’s theatre. The thesis is based on the author’s own directorial process modeling. Lotta Leppäkerttu on erilainen –a directorial part of the practical training in the degree programme of performing arts – was premiered in 2014 at Sofianlehto nursing home for children with disabilities. This children’s theatre play is based on a book by Mervi Suutari, also called Lotta Leppäkerttu on erilainen based on which Suutari also created a script for the performance.

Lotta Leppäkerttu on erilainen is a story about a ladybird that has no black spots on its wing covers and is therefore bullied by other insects. The story was inspired by Mervi Suutari’s own experiences while she worked as a nurse with disabled children at Sofianlehto. The theatre practices were open to children of different ages at Visiitti, a department for temporary care, and their nurses by their own request. The opening of theatre practices to the public caused a temporary directorial crisis until a new way of practice was named as community art at Sofianlehto.

This thesis is set to clarify how the work of a director can change when a theatre instructor adopts new ways of working. Its aim is to analyze how a theatre instructor can deepen his/her professionalism and widen the director’s horizon into community arts while directing a production.

The first part of the thesis explorers the influence of personal background on the later stages of development of theatre identity and describes how the directing of Lotta Leppäkerttu on erilainen started to develop with Mervi Suutari. The middle part focuses on analyzing how studying performing arts has had an influence on and clarified the understanding of children’s theatre and community theatre from a director’s point of view. The latter part focuses on describing how the practice stage processes are developing towards community art. Finally, the conclusion evaluates the possibilities brought by change as a deepening factor especially in terms of the contents of the performance.