Niin paljon biisejä, niin vähän aikaa : Freelance-muusikon opas ohjelmistojen ulkoa muistamiseen

Abstract

Työni tarkoituksena on esitellä kehittämäni metodi suurien kappalemäärien muistiin painamiseen ja näin tarjota muille pop/jazz-muusikoille uusia ajatuksia ohjelmistojen kokonaisvaltaisesta hallinnasta. Kuinka voi oppia suuren määrän kappaleita nopeasti laadusta tinkimättä? Mikä on nopeita ratkaisuja tehtäessä muusikolle kaikkein olennaisinta sisäistettävää musiikillisesta informaatiosta? Omien kokemusteni perusteella voin väittää kappaleen rakenteellisen hallinnan priorisoimisen olevan tehokkain lähestymistapa näissä tilanteissa.

Pohjustan työni perehtymällä hieman psykologiaan. On tärkeää ymmärtää ihmisen kykyä aistia asioita, muodostaa havaintoja ja muistaa opittua tietoa. Sen jälkeen tutkin itse työelämässä kehittämääni harjoittelumetodia. Selitän eri vaiheet ja niiden merkityksen yksityiskohtaisesti, ja havainnollistan metodin käyttöä esimerkkikappaleiden avulla. Lopuksi tarjoan huomioita tavanomaisimpien pienyhtyeinstrumenttien näkökulmasta sekä metodin sovellusmahdollisuuksista erilaisiin tilanteisiin. Oletan, että rakennekeskeinen kappaleiden opettelu voisi tarjota monille muusikoille uuden näkökulman harjoitteluun ja auttaa heitä useissa erilaisissa työelämän tilanteissa.

Tutkiessani kehittämääni metodia ohjelmistojen opetteluun havaitsin sen selkeäksi ja johdonmukaiseksi työtavaksi. Psykologiaan tutustumalla löysin paljon perusteluja tapojeni toimivuudelle ja sain myös tukea olettamukselleni siitä, että metodini pitäisi olla siirrettävissä erilaisilla kognitiivisilla taidoilla oppivien käyttöön. Tätä tukivat sekä musiikkipsykologiset selitykset kuullun informaation hahmottamisesta että eri aistijärjestelmien yhdistäminen harjoittelussani. Musiikillisten opintojen tarjoamien taitojen rooli osoittautui vielä tärkeämmäksi kuin olin odottanut, mutta samalla oma metodini tuntui osoittautuvan ”puuttuvaksi linkiksi” näiden taitojen mahdollisimman tehokkaalle siirtämiselle yleisiin työelämän tilanteisiin. Opin uusia puolia ajankäytön jakamisesta harjoittelun eri osa-alueille ja sain muistutuksen kertauksen tärkeydestä. Ymmärsin rakennekeskeisen harjoittelun olevan musikaalinen lähestymistapa myös vähemmän haastavissa tilanteissa, jolloin yksittäisen kappaleen kanssa on mahdollista käyttää enemmän harjoitteluaikaa.

Kaikin puolin työn tekeminen tuotti positiivisia tuloksia ja osoittautui vielä inspiroivammaksi kuin olin odottanut herättäen samalla uusia kysymyksiä oman lähestymistapani suorasta siirtämismahdollisuudesta muiden käyttöön.

My goal for this work is to present a method that I have developed for memorizing vast amounts of pieces, and thus to provide other pop & jazz musicians with new thoughts on mastering a repertoire fast and thoroughly. How can one learn an extensive repertoire fast without diminishing the quality of our playing? With a limited amount of time, what is the most essential information for us to take in? Based on my own experiences, I think that approaching the new pieces based on their structure first and foremost is the most efficient way in these kinds of situations.

I lay the groundwork for my thesis with a brief introduction to psychology of music. It is important to understand the way we humans sense things, form observations and remember the information we have learned. Then I study a method I have developed by myself while working as a freelance musician. I explain the different phases and their purposes in detail and I demonstrate the use of my method with a selection of sample pieces. Finally I offer my thoughts and ideas of applying the method to different instruments and situations. I assume that in various situations musicians could benefit from learning the structures of the new pieces before anything else.

While I was examining my method, I found it to be a clear and logical way of working. By studying psychology, I found many reasons for why my system works and also found support for the assumption that people learning with different cognitive strengths should be able to apply this information for their benefit. It was backed up by the explanations in the psychology of music and the fact that my method combines three of the five sensory organs. The role of skills learned from earlier music studies proved to be more important than I had expected, but at the same time my own method seemed more and more like a “missing link” to bridge the gap between theoretical knowledge and actual working circumstances. I found new points of view about sharing time efficiently between different tasks and got a reminder about the importance of repetition. I understood that structure-based rehearsing is a musical way to approach also the situations, where it is possible to dedicate more time on learning a given piece.

All in all, making this study yielded positive results and turned out to be even more inspiring than I had expected, while it also raised further questions about the possibility of other people benefiting from directly copying my way of working.