Museoesineen arvot ja ideaalitila : Naisen kaksiosaisen vihkipuvun konservointi

Abstract

Opinnäytetyössäni pohdin museoesineen arvoja ja ideaalitilaa käsitteenä sekä sen ymmärtämisen merkitystä konservointityössä. Käsittelin aihetta sekä kirjallisuuslähteiden, että käytännön työn kautta, jonka toteutan asiakastyönä Kymenlaakson museolle.

Konservoitavakseni sain 1885 luvun Pyhtäältä peräisin olevan naisen vihkipuvun. Villa-puuvilla kankaasta itse koneella ommeltu puku koostui lantiopituisesta, edestä napeilla suljettavasta jakusta sekä nilkkapituisesta hameesta, jonka takakappaletta koristivat aikakaudelle ominainen runsas poimutus, joka turnyyrin avulla on korostanut kantajansa sivuprofiilia. Lisäksi pukuun oli myöhemmin lisätty violetteja koristeosia, jotka puvun lahjoittajan perillisten muistikuvien mukaan olisivat olleet peräisin 1960-1970- luvulta.

Puvulle ei oltu aiemmin tehty konservointitoimenpiteitä, joten museon tekstiilikonservaattori, sekä kokoelmaintendentti näkivät tärkeänä, että puku konservoitaisiin. Museolta tulleen toiveen mukaisesti violetit osat poistetiin ja puku konservointiin näyttelykelpoiseksi.

Ennen konservointia puku oli huonokuntoinen. Kangas oli kauttaaltaan vaurioitunut. Sekä kude- että loimilankoja oli katkeillut aiheuttaen kankaaseen reikiä ja kulumia. Lisäksi kangas tuntui hauraalta ja puvussa oli kauttaaltaan nähtävissä värimuutoksia.

Vihkipuku pintapuhdistettiin sekä hellävaraisesti imuroiden, että pesemällä. Suurimmat vauriot tuettiin villa tukikankaalle sidepistoin ompelemalla. Lisäksi hameessa hauraimmalta tuntuvat kohdat tuettiin Stabiltex polyesterikankaalla, joka antoi kohtiin lisätukea.

Museon toiveena oli saada tulevaisuudessa puku esille näyttelyyn. Vaikka vihkipuvussa on vielä konservoinnin jälkeenkin nähtävissä iän merkkejä, on se nykyisessä ulkoasussaan vahvemmin yhteydessä sen alkuperäiseen kontekstiin, hääpukeutumiseen.

This thesis explores how the concept of an object’s ideal state is realized through the conservation process. To achieve this, I have approached the subject both conceptually through a survey of literature as well as practically through the actual conservation of a museum object for Kymenlaakso museum.

The practical conservation work was done on a female wedding costume dated from 1885 from Pyhtää. The costume was made of wool, sewn by machine and consisted of two parts: the bodice with buttons on the front and the dress with rich smocking at the backside. In addition, there were decorative purple frills and flounce, added some time between 1960 – 1970, according to the donor of the costume.

The museum wished that all decorative purple addings to be removed and the costume restored to a state fit for exhibition. Before the conservation work the costume was in bad condition: The fabric was worn and damaged all over; there were holes caused by unravelling warp and weft yarns, and the fabric was discoloured and faded.

The costume was gently surface-cleaned by vacuuming and wet-cleaning. The biggest holes and worst-damaged areas were supported with woollen support-fabric sewn by couching stitch.

The museum hopes to display the wedding costume in the future. Although there are obvious signs of its use and history, the conservation work, through careful restoration and removal of later additions, has left the piece more connected to its original context and more harmonious in appearance.