Liukoisen fluoridin määritys jätteiden kaatopaikka- ja hyötykäyttökelpoisuusnäytteistä ionikromatografisesti
Korpela, Meija (2016)
Korpela, Meija
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605188537
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605188537
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aihe oli ionikromatografisen menetelmän validointi. Tarkoitus oli validoida ionikromatografinen menetelmä, jolla voidaan määrittää liukoinen fluoridi kaatopaikka- ja hyötykäyttökelpoisuusnäytteistä ja korvata ioniselektiiviseen elektrodiin perustuva menetelmä. Jätteiden ominaisuuksille on valtioneuvoston asetuksissa määritelty raja-arvot, joiden mukaan ne voidaan joko käyttää hyödyksi maarakentamisessa tai loppusijoittaa sopivalle kaatopaikalle.
Validoitaviksi parametreiksi valittiin toteamis- ja määritysrajat, lineaarisuus ja mittausalue, tarkkuus, toistettavuus ja uusittavuus sekä mittausepävarmuus. Validointiin valittiin maa- ja betonimatriisit. Näytteet esikäsiteltiin liuosmuotoon kaksivaiheisella uutolla.
Menetelmä saatiin validoitua onnistuneesti ja menetelmää voidaan käyttää manuaalisen menetelmän asemesta, jolloin analysoija voi siirtyä muihin työtehtäviin ionikromatografin analysoidessa näytteitä. Betonimatriisin validointitulokset ovat hieman huonompia kuin maamatriisin, sillä betoninäytteet sisältävät vähemmän fluoridia, mutta niiden laimennostarve on suurempi. Menetelmän mittausepävarmuudeksi saatiin noin 20 % sekä pienillä että suurilla pitoisuuksilla.
Validoitaviksi parametreiksi valittiin toteamis- ja määritysrajat, lineaarisuus ja mittausalue, tarkkuus, toistettavuus ja uusittavuus sekä mittausepävarmuus. Validointiin valittiin maa- ja betonimatriisit. Näytteet esikäsiteltiin liuosmuotoon kaksivaiheisella uutolla.
Menetelmä saatiin validoitua onnistuneesti ja menetelmää voidaan käyttää manuaalisen menetelmän asemesta, jolloin analysoija voi siirtyä muihin työtehtäviin ionikromatografin analysoidessa näytteitä. Betonimatriisin validointitulokset ovat hieman huonompia kuin maamatriisin, sillä betoninäytteet sisältävät vähemmän fluoridia, mutta niiden laimennostarve on suurempi. Menetelmän mittausepävarmuudeksi saatiin noin 20 % sekä pienillä että suurilla pitoisuuksilla.